Anneli Sauli oli herkkä, kaunis ja lumoava filmitähti

Anneli Sauli suuressa roolissaan Mirjamin (1957) nimiosassa. Kuva: KAVI

Suomalaisen elokuvan studiokauden viimeinen suuri filmitähti Anneli Sauli kuoli helsinkiläisessä hoivakodissa 15. maaliskuuta 2022.
 

Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella 6. elokuuta 1932 syntynyt Anneli Savolainen oli omien sanojensa mukaan »puolimustalainen», kantaväestöön kuuluneen äidin ja romani-isän tytär. Tavallista tummempi ja poikkeuksellisen kaunis nuori nainen sai jo keskikoulun jälkeen, vain yhdeksäntoistakesäisenä, ensimmäisen teatterikiinnityksensä Kemin kaupunginteatteriin, vaikka hänellä ei ollutkaan näyttelijäkoulutusta tai -kokemusta. Kaksi vuotta myöhemmin, keväällä 1953, Helsingissä järjestettiin senvuotiset Teatteripäivät, joissa elokuvaohjaajat ja -tuottajat kävivät katsastamassa maakunnista saapuvia nuoria lupaavia kykyjä. Useampikin ohjaaja ja tuottaja kiinnitti katseensa Anneli Savolaiseen. Yksi näistä oli Suomen Filmiteollisuus Oy:n toimitusjohtaja T. J. Särkkä, joka kutsui Savolaisen SF:n studioille koekuvaukseen. Särkkä uskoi varsinaisen koekuvauksen Matti Kassilan ohjattavaksi, mutta filmiä ei ehditty edes kehittää, kun hän jo käski Savolaisen toimistoonsa jututettavaksi. Tuottaja kysyi, olisiko neiti Savolainen valmis esiintymään elokuvassa pelkässä uimapuvussa. Vaikka alasti, tämä vastasi ja sai saman tien näyttelijäkiinnityksen Suomen Filmiteollisuuteen ja filmitähdelle sopivamman lyhyen nimen: Anneli Sauli.

Särkkä ei kysellyt uimapuvuista huvikseen. Hän oli päättänyt jatkaa elokuvaohjaajan uraansa muutaman vuoden tauon jälkeen ja valinnut aiheekseen Johannes Linnankosken novelliin pohjautuvan maalaisromanssin Hilja – maitotyttö, jonka nimirooliin hän halusi uuden tähtilöytönsä, jolla oli roolin vaatimaa kauneutta, nuoruutta, herkkyyttä ja kyky saada katsojan sympatiat puolelleen. Tämä herkkyys ei hävinnyt iän myötäkään.

Sauli näytteli karjapiikaa, joka rakastuu komeaan nuoreen mieheen, mutta vanha isäntärenki ei suostu päästämään Hiljaa otteestaan. Itse filmi, josta piti alkujaan tulla ensimmäinen väreissä kuvattu suomalaiselokuva, oli lopulta varsin kesy. Hilja käy kerran alastonuinnilla, mutta silloinkin hänet nähdään vain kaukaa ja liki siluettimaisena. Räväkämpää kuvattua materiaalia jäi elokuvasta pois: Sauli rinnat paljaana lähikuvassa ja Tauno Palon näyttelemä isäntärenki puristelemassa Hiljan paljaita rintoja.

T. J. Särkkä taisi tarkoituksellisesti »lanseerata» uuden tähtikokelaansa Armand Lohikosken ohjaamalla tukkilaistarinalla Me tulemme taas (1953), joka kuvattiin vähän ennen Hilja – maitotyttöä ja joka sai ensi-iltansa jo heinäkuussa 1953. Tällä tavoin Anneli Sauli oli jo tuttu nimi suurelle yleisölle, kun Hilja – maitotyttö sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa.

21-vuotiaasta Anneli Saulista tuli tähti kertarysäyksellä, ja muutamien seuraavien vuosien aikana hänellä oli päärooli useissa Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa. Ossi Elstelän ohjaamassa Kahdessa vanhassa tukkijätkässä (1954) ja Lohikosken ohjaustyössä Minä soitan sinulle illalla (1954) vastanäyttelijänä oli Olavi Virta. Tapio Rautavaaran rinnalla Sauli näytteli Elstelän Kauniissa Kaarinassa (1955) ja Lohikosken elokuvassa Kahden ladun poikki (1958). Åke Lindman, josta tuli Saulin ensimmäinen aviopuoliso, oli vastanäyttelijänä Aarne Laineen ohjaamassa maalaisdraamassa Kukonlaulusta kukonlauluun (1955) ja Särkän itsensä ohjaamassa sisällissodan vankileirien kuvauksessa 1918 (1957). Tauno Palo puolestaan oli miespääosassa Lohikosken ohjaamassa historiallisessa draamassa Risti ja liekki (1957).

Mika Waltarin pienoisromaaniin pohjautuva, Aarne Tarkaksen ohjaama Jokin ihmisessä (1956) oli ensimmäinen Anneli Saulin elokuvista, jota Suomen Filmiteollisuus ei tuottanut. Tarkaksen kanssa tämä teki myös Suomen Filmiteollisuuden tuottaman rikoskomedian Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959). William Markuksen ohjaamassa Miriamissa (1957) Saulilla oli suuri päärooli piikatyttönä, jota niin isä kuin poikakin himoitsee. Markus ohjasi Saulia myös kahdessa muussa Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa, Autuaassa everstissä (1958) ja Lumisten metsien tytössä (1960).

Hilja – maitotytön Anneli Sauli ja Saulo Haarla. Kuva: KAVI

Hilja – maitotyttö sai laajan teatterilevityksen Saksan liittotasavallassa, ja pääosaa näytellyt suomalaiskaunotar herätti huomiota myös sikäläisissä elokuvantekijöissä. Sauli sai tarjouksen näytellä Falk Harnackin ohjaamassa sotaelokuvassa Veri huutaa taivaisiin (1958), joka aloitti hänen lyhyen, mutta suomalaisittain poikkeuksellisen ulkomaisen elokuvauransa. Seitsemän vuoden aikana Sauli nähtiin kuudessatoista saksalaisessa valkokangas- ja televisioelokuvassa Ann Savo -nimellä.

Asetuttuaan takaisin Suomeen Anneli Sauli oli yhä niin nuori ja suuri nimi, että hänellä riitti hetken aikaa töitä myös uuden polven elokuvantekijöiden filmeissä. Suomen Filmiteollisuus oli jo lopettanut tuotantonsa näyttelijälakon ja katsojakadon seurauksena, mutta Maunu Kurkvaara palkkasi Saulin näyttelemään naispääosaa ajankohtaisiin lehtijuttuihin pohjautuvassa elokuvassaan Raportti eli balladi laivatytöistä (1964). Yleisömenestyksen takasi jo elokuvan juliste, jossa koko kansalle tuttu filmitähti nähdään yläosattomissa. Samana vuonna Saulilla oli hauska pieni cameo-rooli Spede Pasasen ensimmäisessä »omassa elokuvassa» X-paroni (1964), jonka Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta ohjasivat Speden kanssa. Pakkasvirta ohjasi Saulia myös Onnenpelissä (1965), jonka valmistumisvuonna he menivät naimisiin. Liitto Åke Lindmanin kanssa oli päättynyt vain kuuden vuoden jälkeen, eikä tämäkään avioliitto kestänyt muutamaa vuotta pidempään.

X-paronin tapaan Saulilla oli omalle maitotyttöimagolleen irvailevat cameo-roolit myös Mikko Niskasen jättihitissä Käpy selän alla (1966) ja Matti Kassilan ohjaamassa farssissa Äl’ yli päästä perhanaa (1968). Sitä seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana hänet nähtiin valkokankaalla vain ruotsalaiselokuvassa Baltutlämingen (1970) eikä hänellä televisioroolejakaan juuri ollut. Vuonna 1971 Sauli kiinnitettiin Joensuun kaupunginteatteriin, jossa hän oli eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Anneli Sauli palasi elokuva- ja televisiorooleihin viisikymppisenä. Viimeisimmäksi hänet nähtiin valkokankaalla Saara Cantellin ohjaamassa draamassa Kohtaamisia (2009), josta hän sai parhaan naisnäyttelijän Jussi-ehdokkuuden. Saulilla on rooli myös Cantellin uudessa, vielä työn alla olevassa elokuvassa Sisarukset.

Anneli Sauli sai elämäntyöstään Betoni-Jussin vuonna 2013. Hänellä oli yksi tytär.