Elokuva-alan monitoimimies Pauli Pentti kuoli – ohjasi itsekin kaksi elokuvaa 1980-luvulla

macbethpaulipentti
Pauli Pentti ohjaustyönsä Macbeth (1987) kuvauksissa. Kuva: Villealfa Filmproductions

Elokuvatuottaja ja -ohjaaja Pauli Pentti kuoli helsinkiläisessä sairaalassa pitkäaikaiseen sairauteen 26. helmikuuta. Hän oli syntynyt Parkanossa 2. huhtikuuta 1958 ja oli kuollessaan 63-vuotias.

Teknillisessä korkeakoulussa fysiikkaa opiskellessaan Pentti osallistui teekkareiden elokuvakerhon toimintaan ja perusti yhdessä kahden muun teekkarin, Pekka Hyytiäisen ja Tahvo Hirvosen, kanssa Lähikuva Oy:n vuonna 1978. Kolmikko teki pikkurahalla koko illan jännityselokuvan Kirje (1978), jonka Hyytiäinen ohjasi, Hirvonen kuvasi ja Pentti toimi apulaisohjaajana.

Muutama vuosi myöhemmin Pentti aloitti pitkän yhteistyönsä Kaurismäen veljesten kanssa käsikirjoittamalla Akin kanssa puolipitkän Valehtelija-elokuvan (1981), jonka Mika ohjasi. Seuraavan liki viidentoista vuoden ajan hän oli mukana käytännössä kaikissa Villealfa Filmproductions Oy:n elokuvissa, useimmiten apulaisohjaajana tai kuvaus- tai tuotantopäällikkönä ja muutaman kerran myös käsikirjoittajana. Akin esikoisohjaus Rikos ja rangaistus (1983) toi hänelle ja Pentille parhaan käsikirjoituksen Jussi-patsaan.

Pauli Pentti ohjasi itse kaksi koko illan elokuvaa. Pimeys odottaa (1985) on elokuvakriitikko Antti Lindqvistin ja itsekin elokuvakriitiikkejä kirjoittaneen Pentin yhdessä käsikirjoittama kolmiodraama, jonka Villealfa Filmproductions tuotti sen jälkeen, kun Pentin yritykset tuottaa elokuva itse kaatuivat Elokuvasäätiön kielteiseen tukipäätökseen. Toinen ohjaustyö Macbeth (1987) oli Anssi Mänttärin ja Kaurismäen veljesten yhtiöiden yhdessä suunnitteleman Shakespeare-trilogian avausosa. Siinä William Shakespearen näytelmän tapahtumat on sovitettu nykypäivän Suomeen, samaan tapaan kuin Aki Kaurismäen ohjaamassa Hamlet liikemaailmassa -elokuvassa. Mänttärin suunnittelema Kuningas Learin filmatisointi jäi kesken Elokuvasäätiön tuen puutteessa.

Tällä vuosituhannella Pentti tuotti lyhyt- ja dokumenttielokuvia sekä kolme pitkää näytelmäelokuvaa, Aku Louhimiehen Vuosaaren (2012), Pekka Lehdon Kalervo Palsa ja kurittoman käden (2013) sekä Juha Lehtolan Aikuisten pojan (2014).

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).