Alec Baldwin näyttelee pääosan Timo Vuorensolan ohjaamassa brittitrillerissä

timovuorensolaironsky2 tiiaohman
Timo Vuorensola. Kuva: Tiia Öhman

Timo Vuorensola ohjaa parhaillaan Englannissa 97 Minutes -nimistä jännityselokuvaa, jonka pääosaa Alec Baldwin näyttelee. Runsaan kuuden miljoonan euron budjetilla tuotettava elokuva kertoo kaapatusta matkustajalentokoneesta, jonka kyydissä oleva Interpol-agentti yrittää pelastaa, ennen kuin Baldwinin näyttelemä turvallisuusviranomainen käskee ampua koneen alas pahemman tuhon välttämiseksi.

Iron Skyn (2012) ja Iron Sky: The Coming Racen (2019) jälkeen Timo Vuorensola on ohjannut myös yhdysvaltalaisen kauhuelokuvan Jeepers Creepers Reborn, joka on Victor Salvan ohjaaman Jeepers Creepersin (2001) kolmas jatko-os ja saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.

Vuorensolan uudesta projektista uutisoi Sky News.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).