Bondilla on jo 465 000 katsojaa – Venom 2 oli viikonlopun toiseksi katsotuin
No Time to Die. Kuva: SF Studios
Cary Joji Fukunagan ohjaama Bond-elokuva No Time to Die oli myös neljännen viikonloppunsa ylivoimaisesti katsotuin elokuva 39 956:lla katsojallaan. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt jo 464 385 suomalaista, liki pitäen saman verran kuin Skyfallin (2012) liki kymmenen vuotta sitten. Skyfall sai kaiken kaikkiaan 647 770 katsojaa.
Viikonlopun toiseksi katsotuin oli Andy Serkisin ohjaama Marvel-sarjakuvafilmatisointi Venom: Let There Be Carnage, joka houkutteli 82:een saliin 25 650 katsojaa. Ruben Fleischerin ohjaama ensimmäinen Venom (2018) avasi 84:ssä salissa 28 737 katsojan tuloksella ja sai koko levityksensä aikana 107 016 katsojaa. Molempien elokuvien päärooleja näyttelevät Tom Hardy ja Michelle Williams.
Wes Andersonin kymmenes elokuva The French Dispatch oli suuri arthouse-menestys Yhdysvalloissa, mutta Suomessa se sai vain 3 736 katsojaa 41:stä salista. Andersonin elokuvista ylivoimaisesti suosituin on The Grand Budapest Hotel (2014), jonka kävi katsomassa 84 976 suomalaista.
Molemmat perjantain animaatioensi-illat osoittautuivat pettymyksiksi yleisömenestyksen osalta. Disneyn uusin animaatio Roni on rikki sai 84:stä salista vain 4 795 katsojaa ja Perhe Addams 2 keräsi puolestaan 4 015 katsojaa 56 salista. Ensimmäinen Perhe Addams -animaatioelokuva vuodelta 2019 sai koko levityksensä aikana vain 26 135 katsojaa.
Perjantaina ensi-iltansa sai myös kolme pientä eurooppalaiselokuvaa. Sian Hederin ohjaama Coda – kahden maailman välissä sai 1 482 katsojaa 43 salista ja Emmanuel Courcolin Suurta teatteria 357 katsojaa 12 salista. Gudjon Ragnarssonin islantilainen koripallodokumentti Tytöt – pidetään pallo! keräsi 286 katsojaa seitsemästä salista.
Cal Brunkerin ohjaama, ontuvasti nimetty animaatioelokuva Ryhmä Hau -elokuva ylitti viikonloppuna sadantuhannen katsojan rajan. Vuoden 2021 ensi-illoista satatuhatta katsojaa ovat saaneet sen lisäksi vain No Time to Die, Dyyni, Luokkakokous 3 ja Fast & Furious 9.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
1. | No Time to Die | Cary Joji Fukunaga | 30.09. | SFS | 117 | 39 956 | 464 385 |
2. | Venom: Let There Be Carnage | Andy Serkis | 22.10. | SFS | 82 | 25 650 | ensi-ilta |
3. | The Boss Baby: Perhebisnes [animaatio] | Tom McGrath | 15.10. | FK | 94 | 11 245 | 47 810 |
4. | Halloween Kills | David Gordon Green | 15.10. | FK | 62 | 6 622 | 27 426 |
5. | Dyyni | Denis Villeneuve | 17.09. | SFS | 39 | 6 534 | 144 487 |
6. | Ryhmä Hau -elokuva [animaatio] | Cal Brunker | 17.09. | FK | 62 | 5 059 | 102 056 |
7. | Roni on rikki [animaatio] | Jean-Philippe Vine Sarah Smith Octavio Rodriguez |
22.10. | DIS | 84 | 4 795 | ensi-ilta 7 116 |
8. | Perhe Addams 2 [animaatio] | Greg Tiernan Conrad Vernon Laura Brousseau |
22.10. | SFS | 56 | 4 015 | ensi-ilta 4 785 |
9. | The French Dispatch | Wes Anderson | 22.10. | DIS | 41 | 3 736 | ensi-ilta |
10. | Pertsa & Kilu ![]() |
Taavi Vartia | 14.07. | NM | 40 | 2 330 | 80 308 |
11. | Vuosisadan häät ![]() |
Marja Pyykkö | 15.10. | SFS | 54 | 1 729 | 8 479 |
12. | Coda – kahden maailman välissä | Sian Heder | 22.10. | NF | 43 | 1 482 | ensi-ilta 1 984 |
13. | Isä | Florian Zeller | 13.08. | AF | 32 | 1 401 | 91 249 |
14. | The Last Duel | Ridley Scott | 15.10. | DIS | 32 | 1 112 | 5 172 |
15. | Luokkakokous 3 ![]() |
Renny Harlin | 28.07. | NF | 18 | 807 | 163 741 |
16. | Candyman | Nia DaCosta | 08.10. | SFS | 14 | 665 | 6 427 |
17. | Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings | Destin Daniel Cretton | 03.09. | DIS | 13 | 583 | 60 128 |
18. | Croodit: Uusi aika [animaatio] | Joel Crawford | 02.07. | FK | 12 | 434 | 48 679 |
19. | Respect | Liesl Tommy | 24.09. | SFS | 11 | 432 | 9 163 |
20. | Peruna ![]() |
Joona Tena | 13.08. | SFS | 9 | 428 | 68 840 |
... | Suurta teatteria | Emmanuel Courcol | 22.10. | CM | 12 | 357 | ensi-ilta |
Tytöt – pidetään pallo! [dokumentti] | Gudjon Ragnarsson | 22.10. | PEK | 7 | 286 | ensi-ilta |
Lähde: SES