notimetodie1still
Daniel Craig viimeisen kerran James Bondina. Kuva: MGM

Cary Joji Fukunagan ohjaama uusin Bond-elokuva No Time to Die osoitti ensi-iltaviikonloppunaan todeksi sen, minkä ala jo arvasikin: koronan väistyessä ihmiset ovat valmiita palaamaan elokuvateattereihin yhtä runsaslukuisena kuin ennenkin. Daniel Craigin viimeinen Bond-rooli veti viikonloppuna elokuvateattereihin 111 055 katsojaa. Avaustulos on paras sitten Disneyn Frozen 2 -animaation, joka sai ensi-iltansa vuoden 2019 viimeisenä viikonloppuna ja keräsi 113 058 katsojaa. Sitä edeltävä huipputulos oli lokakuun viimeiseltä viikonlopulta 2017, jolloin Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas avasi 121 827 katsojan tuloksella.

Bond-sarjan kaksi edellistä osaa, Skyfall (2012) ja Spectre (2015), avasivat 112 502 ja 136 252 katsojan tuloksilla. Spectre on yhä Suomen suurimman yleisön ensi-iltaviikonloppunaan saanut elokuva, ja siitä No Time to Die jäi hyvän matkan päähän, mutta avaustulos Skyfallin kanssa on liki identtinen. Näistä kahdesta edellisestä Bondista poiketen No Time to Die tuli teattereihin jo torstaina, ja se sai ensimmäisten viiden päivän aikana ennakkonäytökset mukaan luettuna 149 532 katsojaa.

Viikonloppuna oli muutenkin syytä tyytyväisyyteen, sillä Denis Villeneuven ohjaama Dyyni ylitti sadantuhannen katsojan rajan kolmantena viikonloppunaan. Yhdysvaltalaisyleisö pääsee näkemään Dyynin vasta lokakuun lopulla, mutta edes sen hyvä menestys Euroopassa ei ole saanut Warner Bros. -studiota luopumaan ajatuksesta julkaista se samanaikaisesti myös HBO Max -suoratoistopalvelussaan. Suomessa Dyyni pyörii vain elokuvateattereissa.

 

Suomen katsotuimmat elokuvat

ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. 007 – No Time to Die Cary Joji Fukunaga 30.09. SFS 136 111 055 ensi-ilta
149 532
2. Dyyni Denis Villeneuve 17.09. SFS 56 12 414 100 088
3. Ryhmä Hau -elokuva [animaatio] Cal Brunker 17.09. FK 100 10 907 71 275
4 Pertsa & Kilu suomi
Taavi Vartia 14.07. NM 37 2 658 68 007
5.. Isä Florian Zeller 13.08. AF 60 2 409 78 599
6. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings Dustin Daniel Cretton 03.09. DIS 31 1 879 54 158
7. Luokkakokous 3 suomi
Renny Harlin 28.07. NF 29 1 352 157 626
8. Respect Liesl Tommy 24.09. SFS 30 943 4 858
9. Peruna suomi
Joona Tena 13.08. SFS 22 886 64 486
10. Croodit: Uusi aika [animaatio] Joel Crawford 02.07. FK 18 802 45 798
11. Ainbo – Amazonin sademetsän rohkein tyttö [animaatio] Richard Claus
Jose Zelada
27.08. CMA 19 729 9 782
12. Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia suomi
Teemu Nikki 10.09. ITF 31 672 9 337
13. Escape Room: No Way Out Adam Robitel 24.09. SFS 17 597 3 505
14. The Green Knight David Lowery 24.09. FK 13 301 2 526
15. Free Guy Shawn Levy 13.08. DIS 10 259 38 228
16. Nomadland Chloé Zhao 26.03. DIS 4 248 23 317
17. Malignant James Wan 10.09. SFS 13 238 9 711
18. Spirit – kesyttämätön [animaatio] Elaine Bogan
Ennio Torresan
21.07. FK 8 217 23 415
19. After We Fell Castille Landon 01.09. NF 10 213 24 745
20. Tiikerit Ronnie Sandahl
15.10. KSI 1 209 ennakko

Lähde: SES

Ensi-illat

Keskiviikko 27.10.

A

Perjantai 29.10.

A A

A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A hyttinro6juliste rikinkeltainentaivasjuliste sykehatatilajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat