vaarallistavapautta4still
Vaarallista vapautta -elokuvan Ville-Veikko Salminen, Risto Aaltonen ja Pirkko Peltonen. Kuva: Itkonen

Yhtenä Suomen parhaimmista komedianäyttelijänä tunnettu Risto Aaltonen on kuollut 81-vuotiaana. Aaltonen oli syntynyt Helsingissä 16. maaliskuuta vuonna 1939. Hänen kuolemastaan tiedotti Kansallisteatteri, jossa Aaltonen näytteli vuodesta 1972 lähtien aina eläkepäiviinsä saakka vuoteen 2004.

Aaltosen elokuvaura painottui koomisiin rooleihin, vaikka ensiesiintymisensä valkokankaalla hän tekikin vakavissa merkeissä Tuuli Reijosen romaaniin pohjautuvassa jännitysdraamassa Vaarallista vapautta (1962). Oman aikansa suomalaiseksi elokuvaksi rohkea tarina kertoi Neuvostoliitosta länteen loikanneesta vangista ja tätä Suomen puolella avustavista nuorista aikuisista, joista yhtä Aaltonen näytteli.

Veikko Itkosen ohjaama ja tuottama Vaarallista vapautta jäi hänen tuotantoyhtiönsä viimeiseksi elokuvaksi ja Aaltonen teki seuraavan elokuvaroolinsa vasta Jaakko Pakkasvirran Vihreässä leskessä (1968). Satiirinen elokuva kertoo ikävystyneistä kotirouvista ja näitä haastattelevasta toimittajasta. Pääosassa on Eija Pokkisen näyttelemä kolmen lapsen äiti, jonka viikot työmaalla viettävää viikonloppuaviomiestä Aaltonen näyttelee.

Kenties koko uransa mehevimmän roolisuorituksen Aaltonen teki Ere Kokkosen ohjaamassa Leikkikalugangsterissa (1969), joka oli viimeisiä huolella tehtyjä Spede Pasasen tuotantoja. Aaltonen näyttelee sivuroolissa gangsteri Niittiä, joka on jatkuvasti päissään ja siksi harvinaisen huono mies mihin tahansa työtehtävään. Sitten kaksi keskenään kilpailevaa leikkikalutehtailijaa päättää toisistaan tietämättä palkata Niitin avukseen sabotoimaan vastapuolta.

Aaltosella riitti rooleja television, teatterin ja radion puolella, mutta suurimmat elokuvatehtävät loppuivat jo 1970-luvulle tultaessa. Erikokoisissa rooleissa hän oli mukana muun muassa Edvin Laineen ohjaamassa Kalle Päätalo -sovituksessa Ruskan jälkeen (1979), Matti Kuortin lastenelokuvassa Kiljusen herrasväki (1981), Aki Kaurismäen esikoiselokuvassa Rikos ja rangaistus (1983) ja Matti Kassilan viimeisessä elokuvassa Kaikki pelissä (1994). Aaltonen kävi näyttämässä nuoremmille mallia Aleksi Mäkelän elokuvassa V2 – jäätynyt enkeli (2007) ja teki viimeisen elokuvaroolinsa Joona Tenan jännityselokuvassa Syvälle salattu (2011).

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Keskiviikko 28.7.

petterikaniinijulisteuusi

Perjantai 30.7.

petterikaniinijulisteuusi petterikaniinijulisteuusi

petterikaniinijulisteuusi

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

luokkakokous3jul perunajuliste2 sihjajuliste lapinlahtijul

Lisää kotimaisia ensi-iltoja