Ensimmäiset kuvat julkaistiin Sisko tahtoisin jäädä -elokuvasta

Vuoden 2009 katsotuimman kotimaisen elokuvan tuotannut Markus Selin tuo ensi vuoden elokuussa teattereihin uuden tuotantonsa, joka näyttäisi ainakin tällä hetkellä jäävän Solar Films -yhtiön vuoden ainoaksi ensi-illaksi. Ohjaaja Marja Pyykkö on laatinut filmin käsikirjoituksen yhdessä Laura Suhosen kanssa; nuorisofilmin päärooleissa nähdään Ada Kukkonen ja Sara Melleri.

Katso elokuvan teaser

 

Emiliaa esittävä Ada Kukkonen (s. 1990) tekee elokuvassa ensimmäisen pääroolinsa.
Kuva: Solar Films / Jani Häkli

Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Sara Melleri (s. 1986) on nähty aikaisemmin Aleksi Mäkelän Matissa ja J-P Siilin Ganesissa.
Kuva: Solar Films / Jani Häkli

Elokuvassa nähdään myös Seppo Pääkkönen, Kristiina Halttu, Heikki Nousiainen ja Santeri Kinnunen.
Kuva: Solar Films / Jani Häkli

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).