mank1still
Gary Oldman näyttelee Herman J. Mankiewicziä. Kuva: Netflix

Mank, David Fincherin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva kuuteen vuoteen, nähdään myös Suomen valkokankailla 20. marraskuuta alkaen. Netflixin tuottama ja levittämä elokuva tulee suoratoistopalveluun katsottavaksi tasan 14 päivää myöhemmin.

Mankin täkäläisestä teatterilevityksestä vastaa Cinemanse, jonka yhteistyö Netflixin kanssa alkoi viikko sitten Aaron Sorkinin elokuvalla The Trial of the Chicago 7.

Fincherin nyt jo edesmenneen toimittajaisän käsikirjoittama Mank kertoo käsikirjoittaja Herman J. Mankiewiczin (1897–1953) ja ohjaaja Orson Wellesin (1915–1985) yhteistyöstä Citizen Kanen (1941) parissa. Erittäin tuottelias ja laaja-alainen Mankiewicz voitti uransa ainoan Oscarin Citizen Kanesta yhdessä Wellesin kanssa.

Citizen Kanen tuotannosta kertoo myös Benjamin Rossin ohjaama tv-elokuva RKO 281 – tapaus Citizen Kane (1999), joka tuli Suomessa pienimuotoiseen teatterilevitykseen kesällä 2000 ja keräsi 207 katsojaa.

 

Fincherin paluu

Mank on 58-vuotiaan Fincherin yhdestoista pitkä näytelmäelokuva. Kymmenen tähänastista elokuvaa pyörivät kaikki Suomen elokuvateattereissa ja keräsivät yhteensä 775 000 katsojaa. Suurimman yleisönsuosion saivat Seitsemän (1995) ja Alien 3 (1992), jotka Fincherin ohjaustöistä ainoana ylittivät 100 000 katsojan rajan. Seitsemän sai hieman yli 200 000 ja Alien 3 täpärästi yli 100 000 katsojaa.

Teatterilevityksessä vähiten kysyntää oli kahdelle jännityselokuvalle, Michael Douglasin ja Sean Pennin tähdittämälle filmille The Game – oletko valmis peliin? (1997) ja sarjamurhaajatarina Zodiacille (2007). The Game keräsi alle ja Zodiac hieman yli 20 000 katsojaa. 

Fincherin viimeisin elokuva ennen Mankia oli Gone Girl – kiltti tyttö (2014).

 

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 30.10.

comeplayjul theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

viimeisetjuliste naurunvarjollajuliste fuckingwithnobodyjuliste tunturintarinajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja