tenet1still
Tenet. Kuva: Warner Bros

Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin pohjautuva Metsäjätti keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 12 608 katsojaa 120 salista ja jäi viikonlopun katsojatilastossa toiselle sijalle Christopher Nolanin Tenetin taakse. Nolanin elokuva sai kolmantena viikonloppunaan 15 135 katsojaa 85 salista, mikä nostaa kokonaistuloksen 102 570 katsojaan. Tenet on ensimmäinen koronarajoitusten jälkeen tullut ensi-ilta, joka on päässyt yli 100 000 katsojan rajan.

Metsäjätin tulos olisi voinut olla normaalioloissa toista luokkaa, mutta tällaisessa muodossa se on Solar Films Oy:n heikoin avaustulos sitten Samuli Valkaman Saattokeikan (2017). Saattokeikka sai maaliskuisena ensi-iltaviikonloppunaan 12 290 katsojaa 102 salista, mutta avaustuloksen osuus kokonaiskatsojamäärästä jäi vain noin 18 prosenttiin. Saattokeikka keräsi kaikkiaan 70 605 katsojaa.

1,4 miljoonalla eurolla tuotettu Metsäjätti sai Elokuvasäätiöltä 737 500 euron tuotantotuen. Elokuvan on ohjannut Ville Jankeri, jonka esikoisohjaus Pussikaljaelokuva (2011) sai 79 994 ja edellinen työ Onnenonkija (2016) puolestaan 94 809 katsojaa.

Nousiaisen romaaneista on tehty aiemmin yksi elokuva, ruotsalaisen Leif Lindblomin ohjaama Vadelmavenepakolainen (2014). Suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto sai Suomessa 113 078 ja Ruotsissa 103 944 katsojaa.

 

Kaksi ulkomaista ensi-iltaa

Metsäjätin lisäksi perjantaina teatterilevitykseen laskettiin kaksi ulkomaista elokuvaa, näyttelijä Dave Francon esikoisohjaus The Rental ja ranskalaisen Martin Provostin tuorein työ Hyvä vaimo. Dan Stevensin ja Alison Brien tähdittämä The Rental -kauhuelokuva keräsi viikonloppuna 1 608 katsojaa 38 salista, Juliette Binochen tähdittämä Hyvä vaimo puolestaan 871 katsojaa 32 salista.

63-vuotiaan Provostin aiemmista elokuvista Suomen valkokankaille pääsivät Séraphine (2009), Violette (2013, Suomeen 2014) ja Rakkaudella Béatrice (2017). Séraphine keräsi 10 395, Violette  4 925 ja Rakkaudella Béatrice 13 674 katsojaa.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Tenet Christopher Nolan 26.08. SFS 85 15 135 102 570
2. Metsäjätti suomi Ville Jankeri 11.09. NF 120 12 608 12 847
ensi-ilta
3. After We Collided Roger Kumble 04.09. NF 53 3 876 15 455
4. Aalto [dokumentti] suomi Virpi Suutari 03.09. SH 69 3 819 11 968
5. Seurapeli suomi Jenni Toivoniemi 21.08. NF 64 3 016 30 449
6. Lasse-Maijan etsivätoimisto: junan arvoitus Moa Gammel 07.08. SFS 45 2 047 18 669
7. The Rental Dave Franco 11.09. SFS 38 1 608 1 608
ensi-ilta
8. The New Mutants Josh Boone 04.09. DIS 52 1 545 5 997
9. Pekka Töpöhäntä [animaatio] Christian Ryltenius 31.07. SFS 45 1 417 20 785
10. Greenland Ric Roman Waugh 14.08. SFS 22 1 064 15 279
11. Koiranpäivät [animaatio] Kevin Johnson 21.02. CMA 16 1 000 32 300
12. Hyvä vaimo Martin Provost 11.09. AF 32 871 921
ensi-ilta
13. Kasino suomi Mikko Jokipii 14.08. KK 13 727 8 374
14. Trolls: Maailmankiertue [animaatio] Walt Dohrn 25.09. FK 13 572 572
ennakot
15. Eden suomi Ulla Heikkilä 07.08. NF 23 520 22 245
16. Viimeiset viro suomi Veiko Õunpuu 27.11. BPD 1 447 447
ennakot
17. Aika jonka sain suomi Tuukka Temonen 13.03. KK 23 394 53 836
18. Eteenpäin [animaatio] Dan Scanlon 06.03. DIS 11 373 35 894
19. Palomies Sami: toimintatähti! [animaatio] Gary Andrews
Clint Butler
03.07. SFS 20 326 22 103
20. Se mieletön remppa suomi Taneli Mustonen 19.02. NF 12 289 176 457

Lähde: SES

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 25.9.

theoutpostjul theoutpostjul

theboy2juliste theboy2juliste

theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tovejuliste nimbyjuliste ristorappaajajavaaravincentjuliste perunajuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja