alvaraalto1
Alvar Aalto. Kuva: Göran Schildt / SLS (kuvaa rajattu)

Christopher Nolanin ohjaama Tenet sai toisena viikonloppunaan 20 424 katsojaa 109 salista ja pitää yhä katsojatilaston kärkipaikkaa hallussaan. Tenetin tulos putosi ensi-iltaviikonlopusta alle neljänneksellä. Myös arkena runsaasti katsojia keränneen elokuvan on nähnyt jo 77 018 katsojaa.

Ensi-iltojen määrän osalta viime viikonloppu oli paluu normaaliin; perjantaina valkokankaille tuli peräti viisi uutuutta, joista yksi oli kotimainen. Suurimman suosion sai Roger Kumblen ohjaama After We Collided -teinidraama, joka on jatkoa Jenny Cagen ohjaamalle Afterille (2019). Cagen elokuva sai ensi-iltansa huhtikuussa ja keräsi avausviikonloppunaan 8 817 katsojaa 70 salista, jatko-osa puolestaan keräsi koronarajoituksista huolimatta 7 787 katsojaa 61 salista.

After We Collided on 54-vuotiaan Kumblen kahdeksas pitkä elokuva. Aiemmista ohjaustöistä Suomen valkokankailla on nähty Julmia aikeita (1999), Radalla (2002) ja Karvaturrit vastakarvaan (2010), joista Pierre Choderlos le Laclosin klassikkoromaaniin Vaarallisia suhteita pohjautuva Julmia aikeita oli ylivoimaisesti suurin menestys. Lukuisia kertoja filmatun tarinan teiniversion pääosissa nähtiin Ryan Philippe, Renee Witherspoon ja Sarah Michelle Gellar, jotka houkuttelivat elokuvateattereihin 72 602 katsojaa.


Aalto, vuoden kotimainen yllättäjä

Vuoden positiivisin yllätys kotimaisen elokuvan rintamalla lienee Virpi Suutarin Aallon avaustulos. Arkkitehti Alvar Aallosta ja tämän suhteesta sekä ensimmäiseen että toiseen vaimoonsa kertova dokumenttielokuva sai 4 023 katsojaa 54 salista ja ylsi katsojatilaston kolmannelle sijalle. Suomalaiseksi dokumentiksi harvinaisen suurella 580 000 euron budjetilla tuotettu elokuva on Suutarin oman Euphoria Film Oy:n tuotantoa.

Suutari ohjasi yhdessä Susanna Helken kanssa muun muassa Joutilaat (2001), parhaan dokumenttielokuvan Jussilla palkitun klassikon. Kymmenen vuoden ajan soolouraa tehneen Suutarin toistaiseksi suurin yleisömenestys on Eedenistä pohjoiseen (2014), joka sai 14 969 katsojaa. Suutari voitti viime vuonna Jussin Yrittäjästä (2018), jonka näki teattereissa vain 1 703 katsojaa.

 

Ulkomaalaiset rämpivät

X-Men-elokuvasarjan uusin osa The New Mutants sai surkeat arvostelut ja heikon yleisömenestyksen: alle 12-vuotiailta kielletty kauhuelokuva houkutteli 73 saliin vain 3 303 katsojaa. Avaustulos on selvästi heikompi kuin sarjan edellisen osan, niin ikään alta odotusten menestyneen X-Men: Dark Phoenixin (2019), joka sai avausviikonloppunaan 9 478 katsojaa 83 salista. Simon Kinbergin ohjaama X-Men: Dark Phoenix keräsi kaikkiaan 31 846 katsojaa. Sarjan elokuvista parhaiten menestyi Bryan Singerin ohjaama avausosa X-Men (2000), jolle kertyi 117 207 katsojaa.

Jo vuonna 2017 kuvattu The New Mutants on Josh Boonen kolmas pitkän elokuvan ohjaustyö. Esikoiselokuva Stuck in Love (2012) tuli Suomessa suoraan DVD-levitykseen, mutta teinidraama Tähtiin kirjoitettu virhe (2014) pyöri täkäläisissäkin teattereissa ja keräsi peräti 95 901 katsojaa.

Vielä surkeampi oli brittiläisen Yhteisen sävelen kohtalo. Kristin Scott Thomasin tähdittämä komedia sotilaiden vaimojen kuoroharrastuksesta oli Finnkinon omassa levityksessä ja pyörikin peräti 64 salissa, mutta katsojia se sai vain 761 kappaletta. Elokuvan 56-vuotias ohjaaja Peter Cattaneo on maistanut myös toisenlaista menestystä Housut pois! -komediallaan, jossa työttömät metallimiehet vaihtavat alaa ja ryhtyvät strippareiksi. Vuonna 1997 valmistunut elokuva sai Suomessa 174 298 katsojaa ja kaikista EU-maista peräti 25 miljoonaa katsojaa.

Viikonlopun viides ensi-ilta oli saksalaisen Ina Weissen ohjaama Koesoitto, joka sai 19 salista vain 236 katsojaa. Koesoiton pääosassa nähdään Nina Hoss, joka näytteli suuret pääroolit Christian Petzoldin elokuvissa Barbara (2012) ja Phoenix (2014). Koesoitto on Weissen toinen ohjaustyö; esikoisohjaus ei tullut Suomessa levitykseen.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Tenet Christopher Nolan 26.08. SFS 109 20 424 77 018
2. After We Collided Roger Kumble 04.09. NF 61 7 787 ensi-ilta
7 787
3. Aalto [dokumentti] suomi
Virpi Suutari 04.09. SH 54 4 023 ensi-ilta
4 289
4. Seurapeli suomi
Jenni Toivoniemi 21.08. NF 81 4 014 25 046
5. The New Mutants Josh Boone 04.09. DIS 73 3 033 ensi-ilta
3 033
6. Lasse-Maijan etsivätoimisto: junan arvoitus Moa Gammel 07.08. SFS 51 2 523 16 011
7. Pekka Töpöhäntä [animaatio] Christian Ryltenius 31.07. SFS 48 1 322 19 078
8. Greenland Ric Roman Waugh 14.08. SFS 28 1 151 13 619
9. Kasino suomi
Mikko Jokipii 14.08. KK 11 979 7 275
10. Eden suomi
Ulla Heikkilä 07.08. NF 37 978 21 085
11. Koiranpäivät [animaatio] Kevin Johnson 21.02. CMA 14 903 31 162
12. Yhteinen sävel Peter Cattaneo 04.09. FK 64 761 ensi-ilta
914
13. Aika jonka sain suomi
Tuukka Temonen 13.03. KK 27 588 52 872
14. Eteenpäin [animaatio] Dan Scanlon 06.03. DIS 14 532 35 445
15. Syksyn jälkeen saapuu kevät suomi
Annika Grof 28.08. TAF 29 436 2 091
16. The Witch in the Window Andy Milton 07.08. NVD 10 374 7 365
17. Se mieletön remppa suomi
Taneli Mustonen 19.02. NF 15 314 176 052
18. Palomies Sami: Toimintatähti! [animaatio] Gary Andrews
Clint Butler
03.07. SFS 10 248 21 710
19. Parasite Bong Joon-ho 31.01. FF 6 243 175 883
20. Koesoitto Ina Weisse 04.09. CM 19 236 ensi-ilta
286

Lähde: SES


Päivitetty klo 12.58: Aallon levittäjä on StoryHill Oy, ei Euphoria Film Oy.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 25.9.

theoutpostjul theoutpostjul

theboy2juliste theboy2juliste

theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tovejuliste nimbyjuliste ristorappaajajavaaravincentjuliste perunajuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja