tenet1still
Robert Pattinson ja John David Washington, Tenetin päänäyttelijät. Kuva: Warner Bros.

Christopher Nolanin ohjaama Tenet, ensimmäinen suuri Hollywoodin ensi-iltaelokuva sitten kevään ja koronaepidemian alun, veti Suomen elokuvateattereihin viidessä päivässä 40 635 katsojaa. Keskiviikkona ensi-iltansa saaneen Tenetin avaustulos on erittäin lupaava etenkin, kun teattereissa on käytössä vain osa salin istuimista koronaepidemiaan liittyvien rajoitusten takia. Viikonlopun osuus potista oli 26 333 katsojaa.

Noin 200 miljoonaa euroa maksaneen Tenetin lisäksi perjantaina valkokankaille tuli kaksi pientä kotimaista, Annika Grofin Syksyn jälkeen saapuu kevät ja Markku ja Johannes Lehmuskallion dokumenttielokuva Anerca -- elämän hengitys. Ilman Elokuvasäätiön tukea tuotettu Syksyn jälkeen saapuu kevät sai 48 salista yhteensä 760 katsojaa ja Anerca puolestaan 76 katsojaa 15 salista. Syksyn jälkeen saappuu kevät on tuotettu ilman Elokuvasäätiön tukea.


Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Tenet Christopher Nolan 26.08. SFS 112 26 333 40 635
ensi-ilta
2. Seurapeli suomi
Jenni Toivoniemi 21.08. NF 92 4 774 17 908
3. Lasse-Maijan etsivätoimisto: junan arvoitus Moa Gammel 07.08. SFS 51 2 145 12 913
4. Greenland Ric Roman Waugh 14.08. SFS 39 1 379 11 620
5. Eden suomi
Ulla Heikkilä 07.08. NF 58 1 272 19 198
6. Pekka Töpöhäntä [animaatio] Christian Ryltenius 31.07. SFS 51 1 148 17 364
7. Kasino suomi
Mikko Jokipii 14.08. KK 8 1 018 5 127
8. Koiranpäivät [animaatio] Kevin Johnson 21.02. CMA 14 944 30 094
9. Syksyn jälkeen saapuu kevät suomi
Annika Grof 28.08. TAR 48 760 760
ensi-ilta
10. The Witch in the Window Andy Milton 07.08. NVD 23 670 6 562
11. Aika jonka sain suomi
Tuukka Temonen 13.03. KK 35 664 51 657
12. Eteenpäin [animaatio] Dan Scanlon 06.03. DIS 19 511 34 847
13. Se mieletön remppa suomi
Taneli Mustonen 19.02. NF 18 468 175 535
14. The Gentlemen Guy Ritchie 21.02. FK 12 467 46 047
15. Parasite Bong Joon-ho 31.01. FF 13 442 175 269
16. Palomies Sami: Toimintatähti! [animaatio] Gary Andrews
Clint Butler
03.07. SFS 21 320 21 398
17. Terapiaa tunisialaisittain Manele Labidi 07.08. AF 17 283 3 989
18. Rattiraivo Derrick Borte 31.07. NF 18 258 8 593
19. Akira [animaatio] Katsuhiro Ôtomo 14.08. CM 14 220 7 236
20. Näkemiin professori Wayne Roberts 10.07. FF 6 168 13 739
.. Anerca – elämän hengitys [dokumentti] suomi Markku Lehmuskallio
Johannes Lehmuskallio
28.08. PEK 15 76 76
ensi-ilta

Lähde: SES

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 25.9.

theoutpostjul theoutpostjul

theboy2juliste theboy2juliste

theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tovejuliste nimbyjuliste ristorappaajajavaaravincentjuliste perunajuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja