kirsikkasaari maijaastikainen
Kirsikka Saari. Kuva: Maija Astikainen

Oscar-palkinnot jakava The Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS) on kutsunut 819 elokuva-alalla työskentelevää henkilöä uusiksi jäsenikseen. Suomalaisista kutsun saivat käsikirjoittaja-ohjaaja Kirsikka Saari ja maskeeraaja Tapio Salmi.

Saari oli kuusi vuotta sitten Oscar-ehdokkaana parhaan lyhytelokuvan kategoriassa ohjaaja Selma Vilhusen kanssa. Vilhunen kutsuttiin AMPAS:n jäseneksi jo vuonna 2014.

Tapio Salmi on tehnyt yli kaksikymmenvuotisen uran maskeeraajana ja kampaajana Isossa-Britanniassa. Aiemmin tänä vuonna hän oli BAFTA-ehdokkaana yhdessä kahden kollegansa kanssa Rocketmanin (2019) maskeerauksesta ja hiussuunnittelusta.

Suomalaisista elokuvantekijöistä Oscar-akatemian jäseniksi on kutsuttu aiemmin mm. äänisuunnittelija Paul Jyrälä, ohjaajat Pirjo Honkasalo ja Renny Harlin, kuvaaja Peter Flinckenberg sekä tuottaja Iikka Vehkalahti.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja