sorjonen1still
Ville Virtanen ja Anu Sinisalo Sorjonen-televisiosarjassa. Kuva: Fisher King Oy

Elokuvasäätiö myönsi kesäkuussa kehittämistukea 46 hankkeelle, joista suurimman potin sai Sorjonen-televisiosarjan elokuvaversio. Netflixin kautta kansainväliseen levitykseen päässeen sarjan valkokangasversion kehittelyyn myönnettiin 100 000 euroa. Käsikirjoituksesta vastaavat Miikko Oikkonen ja Antti Pesonen, ohjaajaksi on valittu Juuso Syrjä.

Animaker Oy sai 35 000 euron kehittämistuen Niko ja myrskyporot -animaatioelokuvalle, joka on jatkoa elokuville Niko – lentäjän poika (2008) ja Niko 2 – lentäjäveljekset (2012). Ohjaajina ovat edellisen osan tapaan Kari Juusonen ja tanskalainen Jørgen Lerdam.

Koirat eivät käytä housuja -elokuvan viimeksi ohjanneen Jukka-Pekka Valkeapään uusi elokuvaprojekti Hetki lyö sai 30 000 euron tuen. Elokuvayhtiö Komeetta Oy:n hanke on Espanjan aurinkorannikolle sijoittuva rikoselokuva, jossa suomalaisperhe ottaa osansa suuresta ryöstösaaliista. Sama tuotantoyhtiö sai yhtä suuren kehittämistuen myös laulaja Kikasta kertovaan elokuvaan, jonka Anna Paavilainen ohjaa.

30 000 euron kehittämistuen sai Don Films Oy:n tv-sarja Nordic Horror Masters, jonka tuotannossa ovat mukana myös Markus Selin ja Jukka Helle. Kahdeksanosaisessa antologiasarjassa pohjoismaiset ohjaajat tekevät kukin oman kauhutarinansa. Ohjaajista mukana ovat Renny Harlin ja Taneli Mustonen sekä norjalaiset Tommy Wirkola, Roar Uthaug ja Lars Klevberg.

Käsikirjoitusapuraha myönnettiin 44 eri hakijalle. Niiden joukossa on muun muassa Jussi Hiltusen Pohjan hovi, joka pohjautuu Jari Tervon samannimiseen esikoisromaaniin. Veikko Aaltonen sai apurahan sotaelokuvaansa Pedon varjo ja Maria Veijalainen psykologiseen draamaan Vaan laulettu laulu lohduttaa, joka on saanut innoituksensa Kalevalasta.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 25.9.

theoutpostjul theoutpostjul

theboy2juliste theboy2juliste

theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tovejuliste nimbyjuliste ristorappaajajavaaravincentjuliste perunajuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja