louhimieskallen lmalmivaara
Odotus-elokuvan näyttelijä-käsikirjoittaja Inka Kallén ja ohjaaja Aku Louhimies. Kuva: Laura Malmivaara

Pääomasijoittaja Ari Tolppanen, investointipankkiiri Ari Lahti ja Otava Oy ovat yhdessä ostaneet Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:n, joka saa uuden nimen Aurora Studios ja alkaa sekä rahoittaa että levittää uusia kotimaisia elokuvatuotantoja.

Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy on tuottanut vain yhden elokuvan, Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan (2017), jonka oikeudet pysyvät yhtiöllä. Louhimiehen uusi elokuva, Juhani Ahon klassikkoromaaniin Papin rouva (1893) pohjautuva Odotus on Aurora Studiosin ensimmäinen hanke. Elokuvan tuotannosta vastaa Backmann & Hoderoff Oy, Louhimiehen tänä vuonna perustama uusi yhtiö.

Ahon romaanista on tehty aiemmin yksi filmatisointi, MTV:n vuonna 1975 tuottama tv-elokuva, jonka ohjauksesta vastasi Pauli Virtanen. MTV on mukana myös Louhimiehen elokuvan rahoituksessa.

Ahon kuolemasta on yli 70 vuotta, joten kaikkien hänen teostensa tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Viimeisin Ahon teoksen filmatisointi on Aki Kaurismäen ohjaama Juha (1999), nykyaikaan sijoitettu mykkäelokuvatulkinta kirjailijan tunnetuimmasta teoksesta, joka on filmattu kaikkiaan neljästi. Suomalaissyntyisen Mauritz Stillerin ohjaama Juhan ensimmäinen filmatisointi täyttää 100 vuotta ensi vuonna, jolloin Odotus saa ensi-iltansa.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja