Nälkävuoden konseptitaidetta. Kuva: Lucy Loves Drama

Elokuvasäätiö myönsi syyskuussa 2018 tuotantotuen Aki Ollikaisen Nälkävuosi-romaanin filmatisoinnille, mutta tukipäätös peruttiin kaikessa hiljaisuudessa elokuussa 2019. Tuotantoyhtiö Lucy Loves Drama Oy:n tuottaja Oskari Huttu kertoo hankkeen kaatuneen rahoitusvaikeuksiin.

Sanomalehti Karjalainen uutisoi jo tammikuussa 2019 Nälkävuoden kuvausten lykkääntyvän. Syynä oli rahoittajan vetäytyminen pois kuvausvalmisteluiden ollessa jo käynnissä. Elokuvaa oli tarkoitus kuvata Pohjois-Karjalassa.

Ollikaisen Finlandia-ehdokkuuden saanut romaani kertoo 1860-luvun nälkävuosista kerjuulle lähtevän naisen ja tämän lasten kautta. Romaanin filmatisointi olisi ollut käytännössä ensimmäinen valkokangaselokuva nälkävuosista, jotka johtivat noin 200 000 suomalaisen kuolemaan. Elokuvan käsikirjoituksen laati Mikko Kuparinen, jonka piti myös ohjata.

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja