Klaus Härölle kunniamaininta San Diegossa

38-vuotiaan Klaus Härön neljä pitkää elokuvaa esitetään Cinema Society of San Diego -järjestön tilaisuudessa, minne myös ohjaaja itse saapuu vastaanottamaan San Diegon kaupungin kunniamaininnan. Marraskuun 24. päivänä tapahtumassa esitetään Härön ohjaustyöt Näkymätön Elina (2002), Äideistä parhain (2005), Uusi ihminen (2007) ja Postia pappi Jaakobille (2007), jotka ovat tehneet Häröstä yhden kansainvälisesti palkituimmista suomalaisohjaajista.

Järjestön perustaja ja johtaja Andrew Friedenberg pitää Häröä yhtenä maailman parhaimmista elokuvantekijöistä, jonka filmit ovat "taiteellisia saavutuksia". Porvoolaissyntyinen Härö onkin ehtinyt tottumaan erilaisiin kunnianosoituksiin ja palkintoihin, sillä kaikki hänen filminsä ovat kansainvälisesti palkittuja. Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Postia pappi Jaakobille on voittanut tähän mennessä lukuisia eri palkintoja, ja sen esittäminen Yhdysvalloissa tekee varmasti filmistä huomattavasti tunnetumman alan piireissä. Tähän mennessä Oscar-ehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa on suomalaisfilmeistä päässyt vain Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.

Postia pappi Jaakobille -elokuvan tuorein voitto on Kairon kansainvälisiltä filmifestivaaleilta, joissa se voitti festivaalien pääpalkinnon Äideistä parhain -elokuvan tavoin. Härön debyyttifilmi Näkymätön Elina voitti vuonna 2003 kaksi palkintoa Berliinin filmifestivaaleilla.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).