Marriage Storysta floppi, Elokuvasäätiö salasi katsojaluvut – Veitset esiin oli viikonlopun katsotuin

Scarlett Johansson ja Adam Driver elokuvassa Marriage Story. Kuva: Netflix
Daniel Craigin johtama mysteerikomedia Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä oli ensi-iltaviikonloppunsa katsotuin elokuva kerättyään 13 814 katsojaa 93:sta salista. Rian Johnsonin ohjaaman ja käsikirjoittaman alkuperäisaiheen muita nimekkäitä näyttelijöitä ovat Christopher Plummer, Jamie Lee Curtis, Michael Shannon, Toni Collette, Don Cheadle, Chris Evans ja Ana de Armas.
Veitset esiin on 45-vuotiaan Johnsonin viides pitkän elokuvan ohjaustyö liki 15:ssä vuodessa. Esikoiselokuva Brick (2005) ei tullut Suomessa levitykseen, mutta sitä seurannut The Brothers Bloom (2008, 2009) pääsi meikäläisillekin valkokankaille. Katsojia kertyi vain 1 841 kappaletta. Bruce Willisin ja Joseph Gordon-Levittin tähdittämä Looper (2012) sai peräti 40 128 katsojaa, vaikka Willisin suosio oli jo tuolloin kokenut rajun inflaation. Johnsonin elokuvista Star Wars: The Last Jedi (2017) oli omaa luokkaansa 467 219:llä katsojallaan.
Viikonlopun toinen varsinainen ensi-iltaelokuva oli Arttu Haglundin esikoisohjaus Poissa, joka tuotettiin ilman Elokuvasäätiön tukea. Elokuva, jossa on mukana myös Tommi Korpela, pyöri ensi-iltaviikonloppunaan 29:ssä salissa yhteensä vain 182:lle katsojalle.
Ruotsalaiselokuva En komikers uppväxt, jota laskettiin levitykseen vain ruotsinkielisiä suomalaisia varten, pyöri 11:ssä salissa ja sai 192 katsojaa.
Marriage Storyn katsojaluvut salattiin
Perjantaina ensi-iltansa sai myös Noah Baumbachin ohjaama Marriage Story, joka julkaistaan tällä viikolla Netflixissä. Adam Driverin ja Scarlett Johanssonin tähdittämä kehuttu draama pyörikin vain yhdeksässä teatterissa ja Helsingin ulkopuolella vain Tampereella, Kuopiossa, Järvenpäässä ja Oulaisissa.
Levitysyhtiö Scanbox Entertainmentin pyynnöstä Suomen elokuvasäätiö, joka on katsojalukujen virallinen tilastoija, ei julkaisekaan Marriage Storyn katsojalukuja. Katsojia se sai joka tapauksessa 215 kappaletta.
Marriage Storyn menekki on vielä heikompi kuin edellisviikolla ensi-iltaan tulleen toisen Netflix-elokuvan, Martin Scorsesen The Irishmanin, jonka on nähnyt tähän mennessä 3 433 katsojaa. Myös The Irishmanin katsojaluvut on jätetty pois Elokuvasäätiön tilastosta ja poistettu takautuvasti myös sen ensi-iltaviikonlopun tilastokatsauksesta.
50-vuotiaan Baumbachin kymmenestä aiemmasta näytelmäelokuvasta vain Frances Ha (2012) ja While We're Young (2014) tulivat Suomessa teatterilevitykseen. Mustavalkoisena kuvattu Frances Ha sai 6 023 ja While We're Young 17 609 katsojaa.
– Marriage Storyn katsojaluku jätettiin tosiaan ilmoittamatta Scanboxin pyynnöstä. Pyyntöön suostumisen syynä on se, ettemme halua aiheuttaa ongelmia levittäjille, etteivät he mahdollisesti jatkossa saisi tuoda levitykseen Netflixin elokuvia, Elokuvasäätiön tilastoinnista vastaava Petri Peltonen sanoo.
Peltosen mukaan kuitenkaan kaikkia huonosti menneiden elokuvien katsojalukuja ei voi pyytää salaisiksi. – Lähtökohtaisesti julkaisemme kaikkien ensi-iltojen katsojaluvut. Painavista syistä jätimme tällä kertaa kuitenkin Marriage Storyn luvut ilmoittamatta. Samasta syystä poistimme The Irishmanin katsojaluvun viime viikon listaltamme, Peltonen toteaa.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
| ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
| 1. | Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä | Rian Johnson | 29.11. | NF | 93 | 13 814 | 15 175 ensi-ilta |
| 2. | Corgi – kuningattaren koiranpentu [animaatio] | Vincent Kesteloof Ben Stassen |
22.11. | CMA | 95 | 7 649 | 24 301 |
| 3. | Joker | Todd Phillips | 04.10. | SFS | 55 | 5 591 | 379 470 |
| 4. | Täydellinen joulu | Taru Mäkelä | 25.10. | SFS | 86 | 5 243 | 89 305 |
| 5. | Tarhapäivä | Tiina Lymi | 15.11. | NF | 98 | 5 148 | 44 935 |
| 6. | Last Christmas | Paul Feig | 08.11. | FK | 69 | 4 518 | 37 197 |
| 7. | Le Mans '66 – täydellä teholla | James Mangold | 15.11. | NF | 57 | 3 101 | 23 793 |
| 8. | The Lighthouse | Robert Eggers | 15.11. | FK | 46 | 1 399 | 11 330 |
| 9. | Countdown | Justin Dec | 15.11. | SFS | 23 | 1 214 | 7 558 |
| 10. | Perhe Addams [animaatio] | Conrad Vernon Greg Tiernan |
01.11. | SFS | 41 | 1 194 | 22 367 |
| 11. | Terminator: Dark Fate | Tim Miller | 01.11. | NF | 35 | 1 184 | 44 711 |
| 12. | Midway | Roland Emmerich | 08.11. | CMA | 19 | 993 | 15 697 |
| 13. | Late Lammas -elokuva: Farmageddon [animaatio] | Will Becher Richard Phelan |
11.10. | SFS | 30 | 871 | 84 912 |
| 14. | Jeti [animaatio] | Jill Cutton Todd Wilderman |
16.10. | FK | 30 | 863 | 46 451 |
| 15. | Toy Story 4 [animaatio] | Josh Cooley | 06.09. | DIS | 23 | 844 | 134 790 |
| 16. | Ryhmä Hau vauhdissa jälleen [animaatio] | Charles E. Bastien | 17.11. | FK | 14 | 738 | 6 416 |
| 17. | Kolme sekuntia | Andrea Di Stefano | 22.11. | SFS | 37 | 688 | 3 505 |
| 18. | Maleficent 2 – pahan valtiatar | Joachim Ronning | 16.10. | DIS | 16 | 681 | 53 857 |
| 19. | Mestari Cheng | Mika Kaurismäki | 27.09. | SFS | 29 | 565 | 54 358 |
| 20. | System Crasher | Nora Fingscheidt | 22.11. | BPL | 25 | 564 | 2 225 |
| .. | The Irishman | Martin Scorsese | 22.11. | SBE | ? | 522 | 3 433 |
| Marriage Story | Noah Baumbach | 29.11. | SBE | 9 | 215 | 215 ensi-ilta |
|
| En komikers uppväxt | Rodja Sekersöz | 29.11. | SFS | 11 | 192 | 192 ensi-ilta |
|
| ... | Poissa | Arttu Haglund | 29.11. | BLP | 29 | 182 | 182 ensi-ilta |
Päivitetty 2.12. klo 13.37. Lisätty Elokuvasäätiön tilastoijan kommentit.
Päivitetty 2.12. klo 16.20. Lisätty Marriage Storyn katsojaluku.