Jouko Turkan Seitsemän veljestä tulee lokakuussa Yle Areenaan
Jouko Turkan Seitsemän veljestä. Kuva: Antero Tenhunen / Yle
Lokakuussa Yle Areenaan tulee nähtäväksi Jouko Turkan (1942–2016) vuonna 1989 ohjaama tv-sarjasovitus Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä (1870). Kaksitoistaosaisen sarjan ensiesitys oli marras–joulukuussa 1989, ja se on uusittu viimeksi vuonna 2009.
Ensiesityskierroksen aikana kuollut Edvin Laine (1905–1989) teki Turkan sarjassa viimeisen roolisuorituksensa lukkarin roolissa. Laine oli aiemmin näytellyt Juhania teatterissa ja Wilho Ilmarin vuonna 1939 ohjaamassa valkokangassovituksessa. Laineen oli tarkoitus ohjata Kiven romaanin värielokuvasovitus 1950-luvun puolivälissä, mutta siitä suunnitelmasta luovuttiin. Laineen elokuvassa Juhania olisi näytellyt Veikko Sinisalo (1926–2003), joka myös nähdään Turkan sarjassa, nyt Taula-Matin roolissa. Myös Hannes Häyrinen (1914–1991), Kiven Kihlauksen vuoden 1955 filmatisoinnin Aapeli, näyttelee Turkan ohjauksessa.
Seitsemän veljeksen ensimmäisessä ja toistaiseksi myös ainoassa tv-sarjasovituksessa Juhanina nähdään Kai Lehtinen, Tuomaana Jarmo Mäkinen, Aapona Martti Suosalo, Simeonina Jari Pehkonen, Timona Taisto Reimaluoto, Laurina Pertti Koivula ja Eerona Tero Jartti.
Seitsemän veljestä tulee Yle Areenaan Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta, jolloin kirjailijamestarin syntymästä tulee kuluneeksi 185 vuotta.