leijonakuningas2019still1
Leijokuningas vuosimallia 2019. Kuva: Disney Ent.

Jon Favreaun ohjaama uusi Leijonakuningas keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 36 791 katsojaa ja teki vuoden kolmanneksi parhaimman avaustuloksen. Viikonloppuna Leijonakuningasta esitettiin 118:ssa salissa. Jo keskiviikkona ensi-iltaan tullut elokuva sai viidessä päivässä 72 728 katsojaa.

Ensi-iltaviikonlopun perusteella Favreaun Leijonakuningas ei tule kokonaiskatsojamäärässä pääsemään lähellekään Roger Allersin ja Rob Minkoffin ohjaamaa alkuperäistä Leijonakuningasta (1994). Allersin ja Minkoffin elokuva keräsi ensi-iltakierroksellaan 462 058 katsojaa, mutta 3D-version ensi-ilta vuonna 2013 nosti kokonaiskatsojamäärän 485 193:een.

Favreaun edellinen elokuva, Viidakkokirja (2016), oli sekin Disneyn uudelleenfilmatisointeja ja 94 162:lla katsojallaan se on myöskin Favreaun tähänastisista elokuvista suosituin. Toisaalta Favreaun ohjaustöistä tunnetuin lienee ensimmäinen Iron Man (2008), joka keräsi Suomessa 52 726 katsojaa.


DISNEYN UUDELLEENFILMATISOINTIEN AVAUS- JA KOKONAISTULOKSET

ELOKUVA VUOSI SALIT AVAUS KAIKKI AVAUS-%
Liisa Ihmemaassa 2010 46 54 558 305 664 17,85 %
Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö 2017 173 52 059 259 558 20,06 %
Aladdin 2019 117 28 166 175 175 16,08 %
Dumbo 2019 128 26 942 105 850 25,45 %
Viidakkokirja 2016 149 21 274 94 162 22,59 %
Cinderella: Tuhkimon tarina 2015 114 19 449 98 516 19,74 %
Maleficent – Pahatar 2014 98 14 315 113 690 12,59 %
Liisan seikkailut peilimaailmassa 2016 133 11 725 59 211 19,80 %
Risto Reipas ja Nalle Puh 2018 117 6 617 44 411 14,90 %

maleficent2still1
Elle Fanning elokuvassa Maleficent 2: Pahan valtiatar. Kuva: Disney Ent.

Kolmas Disneyn uudelleenfilmatisointi tälle vuotta

Favreaun fotorealistinen animaatioelokuva on jo kolmas Disneyn elokuvan uudelleenfilmatisointi tänä vuonna. Avaustuloksen perusteella se tulee ongelmitta ohittamaan katsojaluvuissa kaksi edellistä, Tim Burtonin Dumbon ja Guy Ritchien Aladdinin, joista jälkimmäinen pyörii yhä laajassa levityksessä. Ron Clementsin ja John Muskerin ohjaama animaatiosovitus Aladdinista (1993) keräsi peräti 313 990 katsojaa, mutta Ritchien live action -versio on saanut tähän mennessä 175 175 katsojaa ja se tullee jäämään alle 200 000:nnen katsojan rajan. Alkuperäisen Dumbon (1940) katsojamäärä ei ole tiedossa, mutta Burtonin uusi live action -versio sai 105 850 katsojaa.

Lisää Disneyn uudelleenfilmatisointeja on luvassa jo syksyllä. Maleficent – Pahattaren (2014) jatko-osa, Joachim Ronningin ohjaama Maleficent 2: Pahan valtiatar, tulee Suomen valkokankaille 16. lokakuuta. Ensi vuonna luvassa ovat ainakin Niki Caron ohjaama Mulan  27. maaliskuuta ja Craig Gillespien Cruella 23. joulukuuta. Cruella on uusi versio Lupsakkaista luppakorvista (1961) ja 101:stä dalmatialaisesta (1996).

 

Myös Child's Play sai ensi-iltansa

Leijonakuninkaan kanssa saman viikonlopun apajille lähti vain Lars Klevbergin ohjaama kauhuelokuva Child's Play. Tom Hollandin vuonna 1988 ohjaaman samannimisen kulttiklassikon uudelleenfilmatisointi keräsi 911 katsojaa 42:sta salista. Hollandin alkuperäistä elokuvaa sen enempää kuin sen kuutta jatko-osaakaan ei nähty Suomen valkokankailla.

 

Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: Far from Home ylitti viikonloppuna sadantuhannen katsojan rajan ensimmäisenä Hämähäkkimies-elokuvana sitten Sam Raimin Spider-Man 3:n (2007).

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Leijonakuningas Jon Favreau 17.07. DIS 118 36 587 72 493
ensi-ilta
2. Spider-Man: Far from Home Jon Watts 03.07. SFS 65 5 673 105 373
3. Lemmikkien salainen elämä 2 Chris Renaud
Jonathan de Val
26.06. FK 85 5 522 159 731
4. Aladdin Guy Ritchie 22.05. DIS 36 2 068 175 169
5. Midsommar – loputon yö Ari Aster 10.07. NF 49 2 045 14 096
6. Annabelle Comes Home Gary Dauberman 26.06. SFS 44 1 758 52 214
7. Yesterday Danny Boyle 28.06. FK 46 1 015 29 858
8. Child's Play Lars Klevberg 19.07. CMA 42 942 1 243
ensi-ilta
9. Rocketman Dexter Fletcher 29.05. FK 35 792 68 396
10. John Wick: Chapter 3 – Parabellum David Leitch 15.05. NF 17 651 68 525
11. Avengers: Endgame Anthony Russo
Joe Russo
24.04. DIS 10 553 337 286
12. Men in Black: International F. Gary Gray 14.06. FK 18 545 36 257
13. Kimppakyytikytät Michael Dowse 12.07. NF 30 364 2 928
14. Diego Maradona [dokumentti] Asif Kapadia 05.07. CMA 22 327 6 363
15. Claire Darlingin viimeiset hullutukset Julie Bertucelli 05.07. CM 22 269 4 842
16. Bamse ja jymykello [animaatio] Christian Ryltenius 30.05. NF 19 236 25 922
17. X-Men: Dark Phoenix Simon Kinberg 07.06. NF 12 203 31 073
18. Tolkien Dome Karukoski 03.05. NF 13 181 92 342
19. Pokémon Detective Pikachu Rob Letterman 10.05. SFS 7 171 84 083
20. Hotel Mumbai Anthony Maras 07.06. BP 3 139 7 784

Lähde: SES

Ensi-illat

Perjantai 16.8.

onceuponatimeinhollywoodjuliste pakomuurintakaajul

innadeyardjul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

veeranmaaginenelamajuliste olensuomalainenjuliste tottumiskysymysjuliste marianparatiisijuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja