Lentäjän poika Saksan viidenneksi katsotuin

450 esityskopiolla Saksassa elokuvateatterilevitykseen lähtenyt Niko - Lentäjän poika keräsi avausviikonloppunaan yli 110 000 katsojaa. Viikonlopun viidenneksi katsotuimmaksi yltänyt filmi on kerännyt tähän mennessä yli 1,6 miljoonaa katsojaa 15:sta maasta. Kari Juusosen ja Michael Hegnerin ohjaama filmi pyörii parhaillaan myös Suomen elokuvateattereissa. DVD- ja Blu-Ray-formaatissa se ilmestyy joulukuun alussa.

Lentäjän pojan saksalainen levitysyhtiö on aseittanut tavoitteeksi saada 600 000 katsojaa, jonka verran filmi keräsi katsojia Ranskassa. Suomessa se sai yli 230 000 katsojaa.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).