tropicofice2still
Tor Planting ja Johanna Raunio elokuvassa Tropic of Ice – jään kääntöpiiri. Kuva: Skandia Filmi

Lauri Törhösen ohjaamat Palava enkeli (1984) ja Tropic of Ice – jään kääntöpiiri (1987) julkaistaan ensimmäisen kerran DVD-tallenteina todennäköisesti toukokuussa Molempien elokuvien DVD-levityksestä vastaa VLMedia Oy.

Törhösen elokuvat ovat olleet "hyllyllä" viimeiset parikymmentä vuotta johtuen elokuvien monimutkaisista omistussuhteista. Elokuvat tuotti vuonna 1995 toimintansa lopettanut Skandia Filmi Oy, joka ehti kolmessa vuodessa tuottaa peräti kahdeksan pitkää näytelmäelokuvaa. Törhösen elokuvien lisäksi yhtiön tuotantoja olivat Matti Kassilan Niskavuori (1984) ja Jäähyväiset presidentille (1987), jotka on jo julkaistu DVD:llä, sekä vailla DVD-julkaisua olevat Jaakko Pakkasvirran Linna (1986), Kari Kyrönsepän V. Y. Vihdoinkin yhdessä (1986) sekä Juha Rosman Huomenna (1986) ja Harmagedon – erään maailman loppu (1986).

tropicofice1still
Tropic of Ice – jään kääntöpiiri. Kuva: Skandia Filmi

Psykologi Hannele Törrösen ideasta syntynyt Palava enkeli oli 36-vuotiaan Törhösen ensimmäinen pitkä elokuva. Sitä ennen hän oli ohjannut useita tv-tuotantoja ja lyhytelokuvia sekä toiminut apulaisohjaajana muun muassa Warren Beattyn Punaisten (1981) ja Michael Aptedin Gorkin puiston (1983) Suomen-kuvauksissa. Palava enkeli keräsi 150 000 katsojaa ja se oli Niskavuoren kanssa Skandia Filmin ainoita yleisömenestyksiä.

Tropic of Ice – jään kääntöpiiri sen sijaan ei menestynyt. Tarina suurvaltojen välikätenä salakauppaa käyvästä helsinkiläisestä liikemiehestä keräsi vain 17 000 katsojaa, mutta oli silti vuoden kuudenneksi katsotuin kotimainen. Juha Vakkurin romaaniin pohjautuvan elokuvan miespääosassa nähtiin amatöörinäyttelijä Tor Planting, joka jäi kuvausten aikaan eläkkeelle puolustusvoimien tiedotusosastolta.

Palava enkeli on esitetty televisiossa kolmesti, viimeksi vuonna 1997 ja Tropic of Ice – jään kääntöpiirin vain kerran vuonna 1995. Tropic of Icen kohdalla omistussuhteiden monimutkaisuutta kuvastaa se, että elokuvaan huomattavan summan sijoittaneen Yleisradion sijaan MTV3 esitti elokuvan.

Ensi-illat

Keskiviikko 11.12.

ilmestyskirjanytjuliste

Perjantai 13.12.

westernstarsjuliste jouluiloaukrainaanjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

jouluiloaukrainaanjuliste terasleiditjuliste helenejuliste2 heinahattuvilttitossujaarhakkakoululainenjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja