Robert Zemeckiksen uutuus ei tulekaan Suomeen – suosikkiohjaajan paluu live actionin pariin on ollut vaikea

Molemmat Steve Carellit elokuvassa Welcome to Marwen. Kuva: Universal Pictures
Robert Zemeckiksen ohjaaman Welcome to Marwen -elokuvan Suomen-ensi-ilta peruuntui elokuvan vaatimattoman Yhdysvaltain-menestyksen seurauksena. Elokuvan suomalainen levittäjä Finnkino tiedotti eilen Universal Picturesin päätöksestä perua elokuvan ensi-ilta kaikissa Pohjoismaissa. Zemeckiksen 19. elokuvan piti Suomeen jo ensi viikon perjantaina.
Welcome to Marwen pohjautuu Jeff Malmbergin Marwencol-dokumenttielokuvaan, joka kertoo valokuvaaja Mark Hogancampin elämästä toisen maailmansodan aikaista belgialaista kaupunkia esittävän valtavan pienoismallin parissa. Hogancamp alkoi rakentaa pienoismalliaan terapiatarkoituksessa sen jälkeen, kun hänet oli pahoinpidelty perusteellisesti sairaalakuntoon. Pahoinpitelystä seuranneen aivovaurion seurauksena Hogancamp menetti osan muististaan.
Zemeckiksen elokuvassa Hogancampin roolin näyttelee Steve Carell, joka nähdään elokuvassa myös pienoismallikaupungin asukkaana, ihmisfiguriineina, jollaisia myös Diane Kruger, Leslie Mann ja Gwendoline Christie näyttelevät. Pienoiskaupungin asukkaat on CGI-animoitu, mutta näyttelijöiden liikkeet on tallennettu samalla motion capture -teknologialla, jota Zemeckis käytti animaatioelokuvissaan Napapiirin pikajuna (2004), Beowulf (2007) ja Saiturin joulu (2009).

Welcome to Marwenin ihmisfiguriineja. Kuva: Universal Pictures
Jopa yli 50:n miljoonan tappiot
Welcome to Marwen sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuun 21. päivänä. Elokuvan tuotantobudjetti oli maltillinen, noin 40 miljoonaa euroa, mutta Universal Pictures käytti sen lisäksi elokuvan maailmanlaajuiseen markkinointiin yli 50 miljoonaa euroa. Markkinointibudjetista kertoneen Deadlinen mukaan studio suunnitteli ensin kaksinkertaista markkinointibudjettia, mutta elokuvan koenäytöksien tulokset eivät olleet erityisen lupaavia.
Ensi-iltaviikonloppunaan Welcome to Marwen keräsi vain noin kahden miljoonan euron lipputulot, ja tähän mennessä lipputuloja on kertynyt vain runsas kahdeksan miljoonaa euroa. Sen lisäksi elokuva on saanut melko negatiivisen vastaanoton myös kriitikoilta. Deadline arvioi elokuvan jäävän yli 50:n miljoonan euron verran tappiolle.

Robert Zemeckis ja Tom Hanks Forrestin Gumpin kuvauksissa. Kuva: Paramount Pictures
Zemeckiksen vaikea paluu live actionin pariin
Kotimaassaan huonosti avanneen Hollywood-elokuvan ensi-illan peruminen Suomessa ja muissa maissa ei ole lainkaan tavatonta. Viime vuosina peruuntuneet teatterilevityssuunnitelmat ovat toisinaan johtaneet siihenkin, ettei elokuvaa ole julkaistu Pohjoismaissa myöskään DVD- saati Blu-ray-tallenteina. Esimerkiksi Warren Beattyn ohjaaman Rules Don't Applyn (2016) teatterilevitystä tiettävästi suunniteltiin ainakin Suomessa, mutta elokuvan suosio kotimaassaan oli hyvin vähäistä ja lopulta se ei tullut Pohjoismaissa edes DVD:lle. Neljällä Oscarilla palkitun Beattyn tapaan Zemeckis on Hollywoodin ohjaajien vanhan kaartin eliittiä.
Zemeckikselle parhaan ohjauksen Oscarin tuonut Forrest Gump (1994) oli Suomessa 1990-luvun toiseksi katsotuin elokuva James Cameronin Titanicin (1997, Suomeen 1998) jälkeen; katsojia kertyi kaikkiaan noin 593 000. 66-vuotias ohjaaja muistetaan useista muistakin hittielokuvista, eritoten Paluu tulevaisuuteen -trilogiasta (1985, 1989, 1990) ja Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?:sta (1988). Michael J. Foxin tähdittämä Paluu tulevaisuuteen -sarja sai yhteensä 650 000 katsojaa. Piirros- ja live action -elokuvaa yhdistellyt Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? keräsi yli 320 000 katsojaa. Yli 100 000:n katsojan elokuvia ovat myös Kuolema pukee häntä (1992), Cast Away – tuuliajolla (2000) ja Salaisuus pinnan alla (2000).
2000-luvun alusta alkaen Zemeckis vietti kymmenen vuotta motion capture -teknologian ja animaatioelokuvien parissa. Paluu live action -elokuviin tapahtui Denzel Washingtonin tähdittämällä Lennolla (2012), joka sai hyvät arvostelut ja jätti viivan alle hyvän summan. Toisin on käynyt sitä seuranneille kolmelle elokuvalle. Erityisen kehnosti menestynyt The Walk (2015) oli ohjaajan uusimman teoksen tapaan fiktiivinen versio toisen tekijän dokumenttielokuvan aiheesta, tässä tapauksessa James Marshin Oscar-palkitusta Man on Wire -dokumentista (2008). Brad Pittin ja Marion Cotillardin tähdittämä Liittoutuneet (2016), "Zemeckiksen Casablanca", ei sekään tuonut kulujaan takaisin.
Zemeckiksen kehitteillä oleviin projekteihin lukeutuu Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?:n jatko-osa, joka ei hänen mukaansa kuitenkaan ole elokuvan oikeudet omistavan Disneyn suunnitelmissa. Sen lisäksi alkuperäisen elokuvan tähti Bob Hoskins on jo kuollut.
Zemeckiksen elokuvat Suomessa
| ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA | KATSOJIA |
| Forrest Gump | 1994 | 07.10.94 | 592 758 |
| Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? | 1988 | 16.12.88 | 321 730 |
| Paluu tulevaisuuteen | 1985 | 20.12.85 | 288 928 |
| Paluu tulevaisuuteen II | 1989 | 22.12.89 | 206 254 |
| Paluu tulevaisuuteen III | 1990 | 13.07.90 | 156 575 |
| Kuolema pukee häntä | 1992 | 30.12.92 | 162 412 |
| Cast Away – tuuliajolla | 2000 | 26.01.01 | 135 879 |
| Salaisuus pinnan alla | 2000 | 29.09.00 | 129 601 |
| Ensimmäinen yhteys | 1997 | 10.10.97 | 94 835 |
| Vihreän timantin metsästys | 1984 | 02.11.84 | 86 455 |
| Saiturin joulu | 2009 | 06.11.09 | 62 423 |
| Napapiirin pikajuna | 2004 | 03.12.04 | 44 538 |
| Beowulf | 2007 | 23.11.07 | 28 476 |
| Liittoutuneet | 2016 | 25.11.16 | 25 619 |
| Hämmästyttävät tarinat* | 1987 | 26.06.87 | 14 252 |
| Lento | 2013 | 08.02.13 | 13 234 |
| The Walk | 2015 | 06.11.15 | 10 906 |
| I Wanna Hold Your Hand | 1978 | 17.07.79 | 6 223 |
| YHTEENSÄ: | 2 381 098 |
*) Samannimisen tv-sarjan jaksoista leikattu elokuvaversio, ohjaajina myös Steven Spielberg ja William Dear.