miehentie1still
Gunnar Hiilloskorpi ja Mirjami Kuosmanen, Miehen tien (1940) pääpari. Kuva: KAVI

Suomalaisten klassikkoelokuvien tarjonta DVD-formaatissa kasvaa jälleen maaliskuussa, kun VLMedia Oy julkaisee tallenteet viidestä Erik Blombergin vuosina 1939–1955 tuottamasta elokuvasta. Nyt ensimmäistä kertaa DVD:llä julkaistavat filmit ovat Nyrki Tapiovaaran Miehen tie (1940) ja Kaksi Vihtoria (1939), Blombergin itsensä ohjaamat Kun on tunteet (1954) ja Kihlaus (1955) sekä Hugo Hytösen ohjaama Ketunhäntä kainalossa (1940).

Blombergin tuotannoista ja ohjaustöistä on aiemmin julkaistu DVD-tallenteina kolme elokuvaa: Tapiovaaran ohjaama Varastettu kuolema (1938) alkuperäisessä pituudessaan, Jack Witikan ohjaama ja yhdessä Blombergin kanssa tuottama Aila – Pohjolan tytär (1951) sekä Blombergin esikoisohjaus Valkoinen peura (1952). Golden Globe -palkittu Valkoinen peura on KAVI:n omistuksessa, ja siitä on vanhan huonolaatuisen DVD-tallenteen lisäksi julkaistu restauroitu versio Blu-ray-tallenteena.

kaksivihtoria1still
Annie Mörk, Eino Jurkka ja Sointu Kouvo elokuvassa Kaksi Vihtoria (1939).

Tapiovaaran kaksi viimeistä ja Hytösen harha-askel

Tapiovaaran ohjaama Kaksi Vihtoria oli Blombergin kahden varatuomarin kanssa perustaman Eloseppo Oy:n ensimmäinen pitkä elokuva. Tatu Pekkarisen näytelmään pohjautuneen elokuvan uskottiin tuovan rahaa uuden yhtiön kassaan, sillä Pekkarisen teoksen päähenkilöt olivat suomalaisia erittäin tuttuja. Pekkarinen oli nimittäin "lainannut" näytelmänsä päähenkilöt Suomessa Vihtori ja Klaara -nimellä ilmestyneestä sanomalehtisarjakuvasta, joka oli yhdysvaltalaisen George McManusin luomus.

Vihtorista ja Klaarasta syntyi Suomessa vuosina 1939–1961 kaikkiaan neljä elokuvaa. Tapiovaaran Kahden Vihtorin kanssa samana vuonna valmistui Teuvo Tulion Vihtori ja Klaara (1939). Molempien pääosissa nähtiin Vihtoria jo teattereissa ja kiertueella näytellyt Eino Jurkka, jonka aloitteesta Tulio ryhtyi tekemään aiheesta elokuvaa. Tulion uran ainoan komedian käsikirjoitus on lähes täsmälleen sama Valentin Vaalan Kun isä tahtoo... -elokuvassa (1935), jossa Jurkka näytteli pääroolin. Tapiovaaran ja Tulion Vihtori-filmien jälkeen Jurkka itse ohjasi  Herra johtajan "harha-askeleen" (1940), joka pohjautui Pekkarisen toiseen näytelmään. Tästä samasta näytelmästä Pekkarinen kirjoitti myöhemmin romaanin, joka toimi pohjana Veikko Itkosen ja Sakari Jurkan, Einon pojan, ohjaamalle Voi veljet, mikä päivä! -elokuvalle vuonna 1961.

kaksivihtoria2still
Kahden Vihtorin Mörk ja Jurkka. Kuva: KAVI

Helmikuussa 1939 ensi-iltansa saaneesta Kahdesta Vihtorista tuli hyvä yleisömenestys ja ilmeinen uuden yhtiön pelastaja, sillä syyskuussa seurannut Herra Lahtinen lähtee lipettiin oli katastrofi. Lyhyen ajan sisällä valkokankaille tuli seitsemän uutta kotimaista elokuvaa, joista suurempien yhtiöiden filmit ja Seitsemän veljeksen kaltaiset rakkaat kansalliset aiheet vetivät paremmin kuin Tapiovaaran ohjaama tanskalaisnäytelmän filmatisointi. Sen lisäksi talvisodan syttyminen merkitsi sitä, että elokuvateatterit sulkivat ovensa ja Herra Lahtinen lähtee lipettiin jäi varastoon makaamaan. Elokuvan negatiivit tuhoutuivat jo sota-aikaan ja viimeiset täydelliset esityskopiot Adams Filmin tulipalossa vuonna 1959. Vasta 1970-luvun puolivälissä silloisen Elokuva-arkiston kokoelmista löytyi elokuvasta 43:n minuutin pätkä, josta ensimmäiset 12 minuuttia ovat vailla ääntä. Tästä materiaalista on tehty pelastekopio, jota ei kuitenkaan julkaista DVD:llä edes Kahden Vihtorin lisämateriaalina.

Tapiovaara ehti aloittaa talvella 1939 F. E. Sillanpään romaaniin pohjautuvan Miehen tien kuvaukset, jotka jäivät syksyllä kesken talvisodan alkaessa. Pari viikkoa ennen sodan syttymistä Sillanpää sai tiedon Nobel-palkinnostaan, ja pari viikkoa ennen sodan päättymistä Tapiovaara kaatui rintamalla. Elokuvan tekivät loppuun kuvaaja-tuottaja Blomberg ja filmissä näytellyt Hugo Hytönen, josta Blomberg teki näyttelijöiden ohjaajan. Hytönen oli aiemmin hoitanut vastaavaa tehtävää Miehen kylkiluun (1937) tuotannossa, Orvo Saarikiven vastatessa varsinaisesta elokuvaohjauksesta.

Miehen tie sai ensi-iltansa syyskuussa 1940 ja menestyi erinomaisesti. Runsas kolme kuukautta myöhemmin vuorossa oli Eloseppo Oy:n seuraava elokuva, Reino "Palle" Palmrothin käsikirjoittama Ketunhäntä kainalossa -komedia, jonka Hytönen ohjasi ja Blomberg kuvasi. Filmiä kuvattiin sitä tahtia, kun Palmroth sai uusia kohtauksia kirjoitettua. Kolmen konttoritytön (Kuosmanen pääosassa) ja kolmen muusikon viattomasta huvittelusta kertova "laulufarssi" oli yhdessä Roland af Hällströmin Simo Hurtan kanssa vuoden 1940 kotimaisista elokuvista kaikkein vähiten katsottu. Lopputulos oli sellainen pettymys kaikille, ettei filmiä koskaan myyty televisiollekaan. Elokuvan tappiollisuus johti Elosepon oman tuotannon välittömään loppumiseen.

kunontunteet2still
Tarmo Manni ja Mirjami Kuosmanen elokuvassa Kun on tunteet (1954). Kuva: KAVI

Kiven ja Jotunin klassikoita

Lyhyen Eloseppo-kauden jälkeen Blomberg palasi jälleen päätoimiseksi kuvaajaksi tehden keikkoja Suomi-Filmin ja Fenno-Filmin kaltaisille yhtiöille. Valkoisella peuralla tehdyn ohjausdebyytin jälkeen Blomberg lähti vuonna 1954 Kansan Elokuva Oy:n palvelukseen. SDP:n ja aatetoverien perustama tuotantoyhtiö oli keskittynyt tilaus- ja lyhytelokuviin, mutta Blombergin myötä yhtiö alkoi tuottaa myös pitkiä näytelmäelokuvia. Witikan ohjaama balettifilmi Pessi ja Illusia (1954) ja Ralf Rubinin yhdessä Osmo Lampisen ohjaama Kesäyön lapset (1955) olivat elokuvina ja yleisökappaleina totaalisia pannukakkuja. Sen sijaan Blombergin itsensä ohjaamat Kun on tunteet (1954) ja Kihlaus (1955) onnistuivat elokuvina erinomaisesti, mutta yleisömenestys jäi niidenkin osalta vaatimattomaksi.

Valkoisen peuran tapaan myös Blombergin seuraavat pitkät elokuvat olivat vahvasti myös hänen vaimonsa Mirjami Kuosmasen luomuksia. Näyttelemisen lisäksi Kuosmanen laati molempien elokuvien käsikirjoitukset ja häneltä oli lähtöisin ajatus pelkistetystä lavastustyylistä, vaikka varsinainen lavastustyö olikin Tapio Tapiovaaran, Nyrkin veljen, harteilla. Kun on tunteet -elokuvan käsikirjoituksen Kuosmanen muodosti Maria Jotunin kaikkiaan yhdeksästä eri novellista. Kihlaus oli Aleksis Kiven klassikkonäytelmän kolmas filmatisointi ja toistaiseksi myös viimeinen. Ensimmäinen, viipurilaisten amatöörien toteuttama lyhytelokuva ei kelvannut edes levitykseen. Teuvo Puron vuonna 1922 ohjaama filmatisointi sen sijaan oli jo täyttä elokuvaa, mutta sekin kestoltaan reilusti alle tunnin mittainen.

Kun on tunteet toi Maija Karhille parhaan naispääosan ja Emmi Jurkalle naissivuosan Jussi-palkinnot. Blomberg sai Kihlauksen kuvauksesta viidennen ja viimeisen varsinaisen Jussi-palkintonsa.

Kansan Elokuva Oy:n nimi vaihtui vuonna 1955 Allotria Filmiksi. Blomberg teki työnantajalleen vielä kaksi pitkää elokuvaa, joista ensimmäinen oli täysin rahastusmielessä tehty ajankohtainen farssi Miss Eurooppaa metsästämässä (1955), jonka yleisömenestys jäi vaatimattomaksi. Muutamassa päivässä laaditun käsikirjoituksen turvin elokuva pantiin purkkiin noin sadantuhannen euron budjetilla. Täysin toista luokkaa oli Hääyö (1959), väreissä kuvattu suomalais-puolalais-ruotsalainen yhteistuotantoelokuva tähtenään Harriet Andersson. Nykyrahassa noin 2,9 miljoonaa euroa maksanut elokuva tuli Suomen valkokankaille vasta vuonna 1962, mutta katsojia kertyi arviolta vain noin parikymmentätuhatta.

Mahdollisista suunnitelmista Miss Eurooppaa metsästämässä- ja Hääyö-elokuvien julkaisemiseksi DVD:llä ei ole tietoa.

kihlaus55still1
Hannes Häyrinen ja Kuosmanen, Aapeli ja Eeva, elokuvassa Kihlaus (1955). Kuva: KAVI

Ensi-illat

Perjantai 7.12.

colettejuliste witchfindergeneraljul

kuolemanklubijul ihmeellinenbeverlyjul

mortalenginesjuliste2

Sunnuntaina 9.12.

kikinlahettipalveluju

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

ihmisenosajuliste ailo2juliste onneliannelijanukutuskellojuliste juicejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909