olavivirtastill3
Lauri Tilkanen ja Malla Malmivaara Olavi Virran pääosissa. Kuva: Artista-Filmi Oy

Ruben Fleischerin ohjaama uusin Marvel-sarjakuvafilmatisointi Venom oli viikonlopun katsotuin elokuva 28 737:llä katsojallaan. Tom Hardyn ja Michelle Williamsin tähdittämä Venom päihitti viikonlopun toisen suuren ensi-illan, Timo Koivusalon ohjaaman Olavi Virran, 1 491:n katsojan erolla. Molemmat elokuvat ovat Disneyn levityksessä; Venomilla oli 84 ensi-iltasalia ja Olavi Virralla peräti 135.

Koivusalon oman Artista-Filmi Oy:n 1,6:lla miljoonalla eurolla tuottama Olavi Virta keräsi siis 27 246 katsojaa. Kyseessä on Koivusalon kuudestoista pitkä elokuva 24:ssä vuodessa. Risto Räppääjä ja yöhaukan (2016) ja Olavi Virran välissä Koivusalo ohjasi Mr. Pori Jazz -dokumentin (2017).

54-vuotiaan Koivusalon elokuvat ovat saaneet yhteensä yli 2,6 miljoonaa katsojaa. Vuonna 1970 alkaneen kotimaisten elokuvien virallisen katsojatilastoinnin aikana Koivusaloa paremmin on menestynyt vain Ere Kokkonen, jonka elokuville kertyi lähes 8,5 miljoonaa katsojaa.

Venomin Ruben Fleischer on ohjannut aiemmin runsaasti tv-tuotantoja sekä kolme pitkää elokuvaa: Zombielandin (2009), 30 Minutes or Lessin (2011) ja Gangsterisodan (2013). 30 Minutes or Less jäi Suomessa ilman teatterilevitystä, Zombieland keräsi 10 267 ja Gangsterisota 21 586 katsojaa.


Kolme muutakin ensi-iltaa

Kauhuelokuvistaan tunnetun Eli Rothin toinen tämänvuotinen ohjaustyö, John Bellairsin romaaniin pohjautuva Talo jossa kello tikittää pyöri 52:ssä salissa yhteensä 2 666:lle katsojalle. Yhdysvalloissa lapsille sallitun ja Suomessa alle 12-vuotiailta kielletyn fantasiakomedian pääosissa nähdään Jack Black, Cate Blanchett ja lapsinäyttelijä Owen Vaccaro.

Rothin (Cabin FeverHostel) aiempi tämänvuotinen elokuva oli Death Wish, Michael Winnerin Väkivallan vihollisen (1974) pystyynhaukuttu uudelleenfilmatisointi, joka sai Suomessa vain noin 8 000 katsojaa. Charles Bronsonin tähdittämä alkuperäinen versio sen sijaan keräsi 70 581 katsojaa.

Teiniyleisölle suunnattu on myös Desiree Akhavanin ohjaama The Miseducation of Cameron Post, joka keräsi 39:stä salista vain 1 004 katsojaa. Akhavanin toisen pitkän ohjaustyön pääosassa nähdään Chloë Grace Moretz, joka nähdään marraskuussa Luca Guadagninon Suspiriassa

Viikonlopun viides ja pienin ensi-ilta oli Jean-Stéphane Sauvairen A Prayer Before Dawn, joka pyöri 16:ssa salissa yhteensä 877:lle katsojalle. Monikansallinen yhteistuotanto on ranskalaisohjaajan uran toinen pitkä elokuva.

Kahdenkymmenen katsotuimman joukkoon mahtui myös kaksi tulevan perjantain ensi-iltaa, jotka molemmat nähtiin nyt ennakkonäytöksinä 26:ssa salissa. Pikkujalka keräsi 2 503 ja Disneyn Risto Reipas ja Nalle Puh 1 364 katsojaa.

 

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEV. SALIT VKL YHTEENSÄ
1. Venom Ruben Fleischer 05.10. DIS 84 28 737 ensi-ilta
2. Olavi Virta Timo Koivusalo 05.10. DIS 135 27 246 ensi-ilta
(33 714)
3. Johnny English iskee jälleen David Kerr 28.09. FK 99 22 066 73 863
4. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Tiina Lymi 24.08. NF 93 10 964 275 796
5. Ihmeperhe 2 Brad Bird 31.08. DIS 63 8 948 195 843
6. BlacKkKlansman Spike Lee 10.08. FK 41 5 153 194 608
7. Nunna Corin Hardy 07.09. SFS 36 3 059 83 097
8. Talo, jossa kello tikittää Eli Roth 05.10. NF 52 2 666 ensi-ilta
9. Pikkujalka Karey Kirkpatrick
Jason Reisig
12.10. NF 26 2 503 ennakot
10. Mamma Mia! Here We Go Again Ol Parker 20.07. FK 31 2 252 358 986
11. Missä on Emily? Paul Feig 21.09. NF 26 2 161 16 533
12. Crazy Rich Asians Jon M. Chu 21.09. SFS 16 1 907 11 461
13. Tyhjiö Aleksi Salmenperä 28.09. BPD 34 1 802 6 943
14. Risto Reipas ja Nalle Puh Marc Forster 12.10. DIS 26 1 364 ennakot
15. Mary ja noidankukka Hirosama Yonebayashi 28.09. CM 37 1 109 4 010
16. Nuori Astrid Pernille F. Christensen 14.09. NF 20 1 022 16 086
17. The Miseducation of Cameron Post Desiree Akhavan 05.10. AF 39 1 004 ensi-ilta
18. A Prayer Before Dawn Jean-Stéphane Sauvaire 05.10. CM 16 877 ensi-ilta
(963)
19. Lassen ja Maijan etsivätoimisto:
Ensimmäinen tehtävä
Josephine Bornebusch 10.08. SFS 15 680 31 330
20. Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla Genddy Tartakovski 13.07. DIS 13 543 142 705

Lähde: SES / Filmikamari

Ensi-illat

Keskiviikko 17.10.

valmentajajuliste 

Perjantai 19.10.

astarisbornjuliste halloweenju

ujuly22juliste takaisinvaloonjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

valmentajajuliste omamaajuliste bayonetaviimeineniskujuliste pieniasuuriavalheitajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

PCA FI 220x150

Ilmoituksia