Härön uuden elokuvan juliste jatkaa Miekkailijan linjalla

Klaus Härön kuudes pitkä elokuva Tuntematon mestari saa maailmanensi-iltansa Toronton filmifestivaaleilla ensi perjantaina, mutta sen varsinainen ensi-ilta on Suomessa vasta tammikuun 4. päivänä. Festivaaliosallistumisen myötä elokuvan juliste on nyt julkaistu sekä suomen- että englanninkielisenä. Ruskeasävyinen juliste on värimaailmaltaan hyvin samankaltainen Härön edellisen elokuvan, Miekkailijan (2015), julisteen kanssa. Myös elokuvan päätekijät ja levitysyhtiö ovat samoja.

Anna Heinämaan käsikirjoittaman Tuntemattoman mestarin tuotannosta vastaavat Making Movies Oy:n Kai Nordberg ja Kaarle Aho, joiden nimet on nostettu julisteen krediittilistauksessa kärkipaikalle omalle rivilleen. Elokuvan, jonka budjetti oli noin 1,6 miljoonaa euroa, yhteistuottaja on Ahon ja Nordbergin keväällä 2017 perustama Mamocita Oy.

Tuntemattoman mestarin on kuvannut Tuomo Hutri, joka kuvasi jo Härön kaksi edellistäkin elokuvaa. Leikkaus on Benjamin Mercerin, lavastus Kaisa Mäkisen, puvustus Sari Suomisen, äänisuunnittelu Kirka Sainion, maskeeraus Mari Vaalasrannan ja musiikki Matti Byen käsialaa.

 

tuntematonmestarijuliste iso

miekkailijaiso

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).