gottistill1
John Travolta on Gotti. Kuva: Future Film

Neljäkymmentä vuotta sitten Suomessa vuoden kaksi katsotuinta elokuvaa olivat 24-vuotiaan John Travoltan tähdittämiä: Saturday Night Fever – lauantai-illan huuma ja Grease keräsivät yhteensä yli 875 000 katsojaa. Nyt 64-vuotias Travolta tekee paluun täkäläisille valkokankaille vuoden haukutuimpiin lukeutuvassa elokuvassa  Gotti – viimeinen kummisetä, joka saa ensi-iltansa heinäkuun 27. päivänä Future Filmin levittämänä.

Entourage-sarjan näyttelijänä tunnetun Kevin Connollyn ohjaama Gotti – viimeinen kummisetä on saanut runsaasti julkisuutta kriitikoiden annettua sille täystyrmäyksen: Rotten Tomatoes -sivustolla sen Tomatometer-lukema on tasan nolla. Pienellä kymmenen miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva kertoo mafiapomo John Gotti Sr:sta (1940–2002), jonka vaiheita on kuvattu aiemmin useissa televisioelokuvissa.

Kahdesti Oscar-ehdokkaana ollut Travolta on nähty Suomen valkokankailla viimeksi liki kuusi vuotta sitten Oliver Stonen Raakalaisissa (2012). Sen jälkeen Travolta on tehnyt kuusi elokuvaa, jotka ovat kaikki pienen budjetin genrefilmejä. Travoltan viimeisin Suomessa 100 000:n katsojan rajan saavuttanut elokuva on Quentin Tarantinon Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (1994).

 

Lisää aiheesta:

Ensi-illat

Keskiviikko 14.11.

ihmeotukset2juliste

Perjantai 16.11.

widowsjuliste pieniasuuriavalheitajuliste

nothinglikeadamejul lifeitselfjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

pieniasuuriavalheitajuliste thenameofthegamejuliste swingersjuliste fulloflovepakomatkapakastimestajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Ilmoituksia