rennyharlin2
Renny Harlin. Kuva: Midnight Sun Pictures

Kiinassa nykyään asuva Renny Harlin on perustanut sinne uuden tuotantoyhtiön yhdessä tuottaja Daljit DJ Palmarin kanssa. Pekingissä ja Hongkongissa toimiva Extraordinary Entertainment -yhtiö aikoo rahoittaa ja tuottaa 10–50:n miljoonan dollarin suuruisia elokuvia, joita Harlin ja kiinalaistekijät ohjaavat, The Hollywood Reporter kertoo.

Yhtiön ensimmäinen tuotanto on Solara, jonka Harlinin on tarkoitus ohjata. Olympos on valloitettu- ja The Expendables 3 -elokuvat kirjoittaneiden Creighton Rothenbergerin ja Katrin Benediktin käsikirjoittama suuren budjetin scifi-elokuva kertoo ryhmästä tiedemiehiä, joiden on yhdessä pelastettava maapallo lähestyvältä tuholta. Elokuvan lyhyt juonikuvaus muistuttaa Michael Bayn kaksikymmentä vuotta sitten ohjaamaa Armageddonia (1998).

Harlinin ensimmäinen kiinalaiselokuva Skiptrace, tähtinään Jackie Chan ja Johnny Knoxville, valmistui vuonna 2016. Seuraavat kaksi ovat tulossa lähiaikoina, Bodies at Rest elokuussa ja Legend of the Ancient Sword -fantasiaelokuva joko loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella.

Harlinilla on myös Los Angelesissa toimiva Midnight Sun Pictures -tuotantoyhtiö. Ohjaustöidensä lisäksi Harlin on ollut pelkästään tuottajana muun muassa Martha Coolidgen Rambling Rosessa (1991), Ron Underwoodin Sanattomassa (1994) ja Hugh Wilsonin komediassa Blast from the Past (1999).

Ensi-illat

Perjantai 17.8.

theequalizer2juliste thespywhodumpedmejuliste

theplacejuliste fakiirijokajuuttuijuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

ilosiaaikojamielensapahoittajuliste itcamefromthedesertjuliste olavivirtajuliste valmentajajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

Nyt elokuvateattereissa

mammamiajuliste2
Mamma Mia! Here We Go Again

O. Parker
4. viikko

241 540
katsojaa 14.8. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
14. viikko

195 734
katsojaa 14.8. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia