Veikko Huovinen on kuollut

Kirjailija Veikko Huovinen on kuollut 82 vuoden ikäisenä sunnuntaina Sotkamossa, uutisoi YLE. Koko kansan tunteman kirjailijan tuotannosta tehtiin myös useita filmatisointeja, joista tunnetuimpia ovat Seppo Huunosen Lampaansyöjät ja Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja. Vuonna 1972 elokuvateattereihin tullut Lampaansyöjät keräsi yli 300 000 katsojaa, Pölösen vuonna 2004 valmistunut filmatisointi noin 200 000. Tammikuussa ensi-iltaan tulee Kari Väänäsen ohjaama Havukka-ahon ajattelija, joka perustuu Huovisen kenties rakastetuimpaan romaaniin.

Huovisen tekstien pohjalta on tehty myös useita televisiofilmatisointeja 1970-luvun alusta lähtien. Pauli Virtasen ohjaamat Lyhyet erikoiset- ja Lentsu-minisarjat on molemmat nähty DVD:llä Finnkinon julkaisemana. Samainen yhtiö julkaisee 30. lokakuuta Konstan Pylkkerö -sarjan, joka on uusin televisiofilmatisointi Huovisen tuotannosta.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).