neitinimismiessalmelainen2
Neiti Nimismies ja Eino Salmelainen.

Lähes 90 vuotta sitten Tampereella kuvattiin puolituntinen Neiti Nimismies -elokuva, joka jäi kesken ja elokuvan tuotantoyhtiön hyllylle pölyttymään. Viimeviikkoisessa artikkelissamme totesimme teatterinjohtaja Eino Salmelaisen (1893–1975) olevan mahdollisesti elokuvan ohjaaja, mille nyt on saatu käytännöllisesti katsoen vahvistus. Jutun yhteydessä julkaistusta valokuvasta, jossa nähdään kaksi miestä elokuvan kuvauksissa kameran takana, ovat KAVI:n tutkijat tunnistaneet Salmelaisen.

Teatterineuvos Salmelaisen elokuvaura oli onnettomien sattumusten sarjaa. Ensin Neiti Nimismies jäi yhtä lisäkuvausjaksoa vaille kesken, eikä elokuvaa esitetty lainkaan sen 30-minuuttisessa muodossa (täydellisenäkään se tuskin olisi siitä montaa minuuttia pidentynyt). Kymmenen vuotta myöhemmin Neiti Nimismiehen tuottaneen Kinosto Oy:n Väinö Mäkelä suunnitteli Urho Karhumäen Avoveteen-romaanin filmatisointia, jonka ohjaajaksi Salmelainen oli tulossa. Se jäi toteutumatta, kun Roland af Hällströmin ohjaama Paimen, piika ja emäntä (1938) ei menestynyt toivontunlaisesti.

1940-luvulla Salmelaisen näyttämösovitus Minna Canthin Sylvistä sai Suomen Filmiteollisuuden johtaja T. J. Särkän tuottamaan aiheesta uuden filmatisoinnin. Salmelainen laati elokuvakäsikirjoitusluonnoksen ja hänestä myös oli tuleva elokuvan ohjaaja, mutta toisin kävi jälleen. Särkkä laati itse uuden elokuvakäsikirjoituksen ja myös sen ohjasi; Sylvi valmistui vuonna 1944.


paperiLue laajempi artikkeli Neiti Nimismiehestä

Ensi-illat

Perjantai 28.9.

johnnyenglish3juliste tyhjiojuliste

rajajuliste maryjanoidankukkajuliste

waitingforbarcelonajuliste hellfestjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

 tyhjiojuliste olavivirtajuliste valmentajajuliste holmonuorisydanjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

PCA FI 220x150

Nyt elokuvateattereissa

ilosiaaikojamielensapahoittajuliste
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tiina Lymi
4. viikko

207 456
katsojaa 20.9. mennessä

mm2juliste
Mamma Mia! Here We Go Again
O. Parker
9. viikko

343 289
katsojaa 20.9. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia

Go to top