Pölösen Omasta maasta ensimmäinen kuva, ensi-ilta marraskuussa

omamaastill1
Oona Airola ja Konsta Laakso elokuvassa Oma maa. Kuva: Solar Films

1990-luvun suosikkiohjaaja Markku Pölösen Oma maa saa näillä näkymin ensi-iltansa marraskuussa. Solar Films Oy:n ja Suomen Filmiteollisuus Oy:n yhdessä tuottama jälleenrakennusaikakauden epookin pääosia näyttelevät Oona Airola ja Konsta Laakso. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Hannu-Pekka Björkman, Sanna-Kaisa Palo, Mika Nuojua, Elina Saarela, Arto Heikkilä ja Olli Riipinen.

Oman maan kuvauksesta vastaa Konsta Sohlberg, jonka isä Kari Sohlberg kuvasi Pölösen edellisistä kahdeksasta elokuvasta seitsemän. Elokuvan leikkaa Kimmo Taavila, ja käsikirjoitus on Pölösen ja Antti Heikkisen käsialaa.

Pölösen kahdeksan ensimmäistä elokuvaa saivat yhteensä yli miljoona katsojaa ja voittivat 17 Jussi-palkintoa. 60-vuotiaan Pölösen edellinen pitkä elokuva on Ralliraita 1 (2009).

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).