friedrichkarl1
Friedrich Karl.

Klaus Härön ohjaama ja Solar Films Oy:n tuottama Suomen kuningas -elokuvahanke on tuotantoyhtiön mukaan toistaiseksi keskeytetty. Viime kesäkuussa Suomen elokuvasäätiöltä tuotantotukipäätöksen saaneen suomalais-saksalaisen yhteistuotantoelokuvan kuvausten piti alkaa viime syyskuussa ja päättyä joulukuussa. Elokuvan tuotantotukipäätöstiedot on poistettu Suomen elokuvasäätiön internet-sivuilta.

Saksassa kuvattavaksi aiotun Suomen kuninkaan tuotantobudjetti oli suomalaisittain poikkeuksellisen korkea, 3,9 miljoonaa euroa. Suomen kuninkaaksi vuonna 1918 valitusta Friedrich Karlista (1868–1940) kertovan elokuvan käsikirjoitti Anna Heinämaa, joka kynäili myös Härön Miekkailijan (2015). 

Suomen kuningas -elokuvan oli tarkoitus olla osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden virallista ohjelmaa.

Ensi-illat

Keskiviikko 16.1.

ironsky2juliste2

Perjantai 18.1.

glassjuliste2 greenbookjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

ironsky2juliste2 aurorajuliste olliverhawkjuliste ristorappaajajapullistelijajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909