Elina Salo 80 vuotta – kuvagalleria

Elina Salo elokuvassa Älä nuolase... (1962). Kuva: KAVI

Näyttelijä Elina Salo täyttää tänään 80 vuotta. Lisäksi tänä vuonna on tullut kuluneeksi 60 vuotta Salon elokuvauran alkamisesta.

Sipoolaissyntyinen Aino Elina Salo teki valkokangasdebyyttinsä 19 vuoden ikäisenä Veikko Itkosen ohjaamassa ja tuottamassa komediassa Tyttö tuli taloon (1956). Viimeisimmäksi hänet on nähty valkokankailla Aki Kaurismäen Le Havressa (2011).

Nuori ja kaunis vaaleatukkainen, mieleenpainuvan äänen omaava Salo sai uransa alkupuolella näytellä paljolti vain söpöjä nuoria tyttöjä. Tyttö tuli taloon -elokuvassa tehdyn sivuroolin jälkeen Salo sai yhden pääosista Aarne Tarkaksen Rintamalotasta (1956), jonka tuottaneelle Fennada-Filmille Salo teki vielä viisi elokuvaa. Salo näytteli Tarkaksen ohjauksessa Herra sotaministerissä (1957), Kulkurin masurkka -värielokuvassa (1958), Sotapojan heiloissa (1958), Tähtisumussa (1961), Minkkiturkissa (1961), Älä nuolase... -komediassa (1962), Naiset jotka minulle annoit -draamassa (1962) sekä Villin Pohjolan salatussa laaksossa (1963). Yhteisiä filmejä kertyi kaikkiaan yhdeksän kappaletta.

1950-luvulla Salo nähtiin myös Maunu Kurkvaaran ohjaamassa ja tuottamassa Patarouvassa (1959) sekä Toivo Särkän ohjaamassa Taas tapaamme Suomisen perheen -komediassa (1959) Lasse Pöystin rinnalla. Särkän Suomen Filmiteollisuus -yhtiön leivissä Salo teki kaikkiaan kahdeksan elokuvaa. Ensimmäisen suuren naispääosaroolinsa Salo sai kuitenkin Fennada-Filmin tuottamasta komediasta Justus järjestää kaiken (1960), jonka Pöysti ohjasi miespääosaroolin näyttelemisen ohella.

Salon roolit Pöystin filmissä ja Edvin Laineen Skandaali tyttökoulussa -komediassa jäivät kuitenkin Matti Kassilan Komisario Palmun erehdyksessä (1960) tehdyn Airi Rykämön roolin varjoon. Salo sai näytellä vielä toisen suuren roolin Kirsti Skrofina Kaasua, komisario Palmu!:ssa (1961), jonka Kassila jälleen ohjasi, mutta nyt SF:n sijaan Fennada-Filmille. Fennadan tuotantoa oli myös Ritva Arvelon ainoa elokuvaohjaus Kultainen vasikka (1961), jossa Salo näytteli Lahja Ahlroosia. Hyvää putkea täydensivät onnistuneet roolit Tarkaksen Minkkiturkissa (1961) ja Älä nuolase... -komediassa (1962).

Jo ennen näyttelijälakon alkua Salo alkoi näytellä pienyrittäjien elokuvissa. Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ohjaama Yö vai päivä -värifilmi (1962) antoi Salolle suuren pääroolin, mutta filmin yleisömenestys jäi vähäiseksi. Samoin kävi Ossi Skurnikin ohjaamalle Tie pimeään -draamalle (1962) sekä Tarkaksen Villin Pohjolan salatulle laaksolle (1963), jonka Tommi Rinteen Keskus-Elokuva tuotti. Näyttelijälakon loputtua Salo nähtiin Aito Mäkisen Suomi-Filmille ohjaamassa Vaaksa vaaraa -filmissä (1965).

Salon yhteistyö Yö vai päivä -elokuvan ohjaajien kanssa jatkui 1960- ja 1970-luvuilla. Ensin hän näytteli pääosan Jarvan Työmiehen päiväkirjassa (1967) ja pienen cameorooolimaisen sivuosan Bensaa suonissa -hitissä (1970), sen jälkeen yhtä opettajista Pakkasvirran TV-filmissä Niilon oppivuodet (1971) ja lopulta naispääosan L. Onervana Pakkasvirran Runoilijassa ja muusassa (1978). Rooli Eino Leinon rakastettuna toi Salolle hänen uransa ensimmäisen Jussin ja toistaiseksi ainoan pääosa-Jussin. Salo nähtiin Pakkasvirran ohjauksessa vielä Pedon merkissä (1981) ja Linnassa (1986).

Tarkaksen, Jarvan ja Pakkasvirran ohella Saloa on suosinut Aki Kaurismäki. Hamlet liikemaailmassa -filmillä vuonna 1987 alkanut yhteistyö on jatkunut läpi viime vuosikymmenten: Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994), Kauas pilvet karkaavat (1996), Juha (1999), Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Le Havre (2011). Roolien suurus on vaihdellut, mutta Salo on voittanut seitsemästä Kaurismäki-filmistä yhteensä kolme Jussia. Parhaan naissivuosan pystit ovat tulleet Tulitikkutehtaan tyttö-, Kauas pilvet karkaavat- ja Le Havre -filmeistä. Vuonna 2012, kun Salo palkittiin parhaasta naissivuosastaan, hän sai vastaanottaa myöskin Betoni-Jussin elämäntyöstään.

Neljässäkymmenessä pitkässä elokuvassa näytellyt Salo on vuodesta ja filmistä toiseen osannut erottua edukseen, myöskin silloin, kun itse roolissa ei siihen ole ollut aihetta. Vuosikymmenten kuluessa roolit ovat vaihdelleet 1950- ja 1960-lukujen kirkassilmäisestä kultakutrista tai vedessä ilakoivasta intiaanitytöstä aina Runoilijan ja muusan pettyneeseen runoilijaan ja Tulitikkutehtaan tytön maailman huonoimpaan äitiin – ja kuinka yksikään voisi unohtaa Saloa Muumilaakson tarinoiden Pikku Myynä.

Kuvia Elina Salon elokuvauralta