Täällä Pohjantähden alla -filmistä traileri
Menestyselokuvat Kulkuri ja joutsen, Rentun ruusu ja Sibelius ohjanneen Timo Koivusalon uusimmasta, uran suurimmasta, tuotannosta on julkaistu traileri, juliste ja kuvamateriaalia. Väinö Linnan romaanitrilogian pohjalta Koivusalo on ohjannut kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen kantaa nimeä Täällä Pohjantähden alla. 2,6 miljoonalla eurolla tuotetun filmin ensi-ilta 4.12. Hieman pienemmällä, 2,2, miljoonalla eurolla toteutetun toisen osan ensi-ilta on vuonna 2010. Filmejä tähdittävät Ilkka Koivula ja Vera Kiiskinen, jotka esittävät Akselia ja Elinaa. Mukana ovat myös Risto Tuorila, Ritva Jalonen, Hannu-Pekka Björkman ja Jonna Järnefelt.
Linnan romaanisarja on filmattu aikaisemmin 1960-luvun lopulla Edvin Laineen toimesta. Täällä Pohjantähden alla -filmi on historian kolmanneksi katsotuin kotimainen yli miljoonalla katsojallaan, mutta jatko-osa Akseli ja Elina keräsi "vain" noin 500 000 katsojaa.

Elokuvan suuria joukkokohtauksia.

Topi Salmelan esittämä Anttoo häädetään.

2000-luvun Elina ja Akseli: Vera Kiiskinen ja Ilkka Koivula.

Kolmatta kertaa Koivusalon ohjauksessa työskentelevä Ilkka Koivula ja ensimmäistä kertaa Koivusalo-filmissä esiintyvä Vera Kiiskinen.

Akselin ja Elinan häät.

Akseli (Koivula) ja Aku (Mikko Nousiainen) heinätöissä.

Aleksi (Tuukka Huttunen), Akseli (Koivula) ja Aku (Nousiainen) lähdössä rintamalle.

Pakolaiskaravaani.

Teloitus.

Ritva Jalosen esittämä Alma.

Kaksinkertainen Jussi-voittaja Elena Leeve esittää Elmaa.

Ellen Salpakaria esittävä Jonna Järnefelt on tuttu myös Lauri Törhösen Hylätyt talot, autiot pihat -filmatisoinnista.

Kivivuoren miehet Otto (Esko Roine), Osku (Niko Saarela) ja Janne (Tapani Kalliomäki).

Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas -filmatisoinnista tuttu Risto Tuorila on Jussi Koskela.

Alma (Ritva Jalonen).

Jussin saamaa raivaajamitalia juhlistavat kirkkoherra (Hannu-Pekka Björkman), palvelija (Maritta Viitamäki), Ellen (Järnefelt), Jussi (Tuorila), nuori Aku (Jaro Luukko), Alma (Jalonen), nuori Aleksi (Jori Luukko) ja nuori Akseli (Mikael Salonen).

Aku (Nousiainen) ja Elma (Leeve).

Jussi ja Alma huilaamassa Koskelan tilan pellolla.

Koskelan pihamaata.

Rovastin hautajaiset.

Matkalla pappilaan Jussin (Tuorila) ohjastaessa.

Talvinen Koskela.

Ellen (Järnefelt) ja kirkkoherra (Björkman) pappilan terassilla.

Lähtö Koskelasta rippikirkkoon.

Arvo Töyry (Janne Hyytiäinen), Aleksi (Tuukka Huttunen), Ilmari Salpakari (Antti Luusuaniemi) ja Elina (Kiiskinen) ehtoollisella.

Elina (Kiiskinen), Otto (Roine), kartanon vouti (Rauno Ahonen), Akseli (Koivula) ja paroni (Göran Schauman) kartanon pellolla.

Punaisia kokoontumispaikalla.
Mikael Salosen esittämä nuori Akseli.

Björkmanin esittämä kirkkoherra perhettään vastassa.

Niko Saarelan esittämä Osku ja Akseli (Koivula) taistelussa.