Iron Man 3 menestyi myös Suomessa

Shane Blackin ohjaama, 2D- ja 3D-versioina julkaistu Iron Man 3 osoittautui yleisömenestykseksi ensi-iltaviikonloppunaan myös Suomessa. Viikonlopun aikana reilut 39 000 katsojaa saanut elokuva tuli teattereihin jo keskiviikkona. Viiden ensimmäisen päivän kokonaissaldo oli lähes 55 000.
Iron Mania näyttelevän Robert Downey Jr:n kanssa Kiss Kiss Bang Bang -esikoisohjauksensa (2005) tehneen, Tappava aseen ja The Long Kiss Goodnightin käsikirjoittajana tunnetun Blackin ohjaama Iron Man 3 on matkalla trilogian menestyneimmäksi osaksi. Jon Favreaun ohjaamat kaksi ensimmäistä osaa eivät menneet Suomessa erityisen hyvin verrattuna moniin muihin maihin: vuonna 2008 ensi-iltansa saanut ensimmäinen filmi sai 52 726 katsojaa, vuoden 2010 jatko-osa 72 946.
Viime viikolla Suomen teattereihin tuli myös neljä muutta uutuutta. Robert Redfordin ohjaama ja tähdittämä The Company You Keep – ikuiset liittolaiset pyöri 28 valkokankaalla vain 1 544 katsojalle. Allen Hughesin Broken City, tähtinään Russell Crowe, Mark Wahlberg ja Catherine Zeta-Jones, meni sekin vain 1 970 katsojalle 17 valkokankaallaa. Markus Imhoofin dokumenttielokuva Ei pelkkää hunajaa sai 918 katsojaa 13 salista. Ruotsissa yli 600 000 katsojaa saanut ja meillä suomeksi dubattuna levitykseen tullut Lasse Kreikassa -perhe-elokuva kiinnosti alle 2 000 katsojaa 26 valkokankaalla.
Robert Redfordin aikaisemmista ohjaustöistä Suomessa ovat parhaiten menneet Tavallisia ihmisiä (1980) ja Hevoskuiskaaja (1998). Parhaan ohjauksen Oscarilla palkittu Tavallisia ihmisiä pyöri 189 544 katsojalle, Hevoskuiskaaja 121 540 silmäparille. Redfordin näyttelijätöistä parhaiten ovat menneet George Roy Hillin ohjaama Puhallus (1973) peräti 573 088 katsojallaan ja Sydney Pollackin Minun Afrikkani (1985) 436 350 katsojalla.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa
| ELOKUVA | OHJAUS | VKL | YHTEENSÄ | |
| 1. |
Iron Man 3 (3D) |
Shane Black |
39 255 |
ensi-ilta 54 994 |
| 2. | Scary Movie 2 | Malcolm D. Lee | 7 065 | 23 820 |
| 3. |
Croodit (3D) |
Kirk De Micco Chris Sanders |
6 931 |
83 058 |
| 4. | Oblivion | Joseph Kosinski | 6 853 | 48 533 |
| 5. | 21 tapaa pilata avioliitto | Johanna Vuoksenmaa | 6 801 | 374 442 |
| 6. | Vuoden se kestää | Dan Mazer | 6 099 | 31 697 |
| 7. | Kvartetti | Dustin Hoffman | 3 321 | 41 373 |
| 8. | Olympos on valloitettu | Antoine Fuqua | 2 604 | 8 577 |
| 9. | Broken City | Allen Hughes | 1 970 | ensi-ilta |
| 10. | Lasse Kreikassa | Hannes Holm | 1 917 | ensi-ilta |
| ... | ||||
| 12. | The Company You Keep | Robert Redford | 1 544 | ensi-ilta |
| 16. | Rölli ja kultainen avain | Taavi Vartia | 935 | 196 938 |
| 17. | Ei pelkkää hunajaa (dok) | Markus Imhoof | 918 | ensi-ilta |
| 19. | 8-Pallo | Aku Louhimies | 809 | 57 835 |
Lähde: SES