Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia

Matti Ijäksen tuoreimman filmin, 1. helmikuuta teattereihin tulevan Kaikella rakkaudella -elokuvan traileri on julkaistu. Heikki Vuennon, JP Passin ja tuottaja Auli Mantilan käsikirjoittaman elokuvan päärooleissa nähdään Krista Kosonen, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola ja Tommi Korpela.

Lukuisista kiitellyistä televisioelokuvistaan tunnetulle Ijäkselle Kaikella rakkaudella on ensimmäinen teatterielokuva yli kymmeneen vuoteen. Kolmella Jussilla palkitun ohjaajan töistä teatterilevitykseen on tehty Koomikko (1983), Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa (1990), Pilkkuja ja pikkuhousuja (1992), Sokkotanssi (1999) ja Haaveiden kehä (2002).


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa


29-vuotias Krista Kosonen on vuonna 2006 alkaneen elokuvauransa aikana tähän mennessä näytellyt vain seitsemässä elokuvassa, mutta niistä viisi on tältä ja viime vuodelta. Naispääosat hänellä oli viime vuonna Tuomas Summasen Ristossa ja Joona Tenan Syvälle salatussa, tänä vuonna Lauri Maijalan Juoppohullun päiväkirjassa (ensi-ilta 28.12.), pieni sivurooli Mika Kaurismäen hittielokuvassa Tie pohjoiseen ja sivuosa Antti J. Jokisen Puhdistuksessa. Ensi vuonna hänet nähdään ainakin Ijäksen filmissä ja Taavi Vartian uudessa Rölli-filmissä Rölli ja kultainen avain.

Parhaan sivuosanäyttelijän Jussin Saara Cantellin Kohtaamisista (2009) voittanut Sampo Sarkola on näytellyt niin ikään seitsemässä elokuvassa. Debyyttinsä hän teki Åke Lindmanin Etulinjan edessä -sotaelokuvassa (2004), jota seurasivat Pekka Mandartin Keisarikunta (2004), Timo Koivusalon Kaksipäisen kotkan varjossa (2005) ja Täällä Pohjantähden alla II (2010), Cantellin Kohtaamisia, Olli Saarelan Harjunpää ja pahan pappi ja Juha Wuolijoen Hella W.

Ijäksen filmin lisäksi Sarkola nähdään ensi vuonna Cantellin romanttisessa Ainoat oikeat -komediassa.

Tommi Korpelalla on tänä vuonna ollut kaksi elokuvatehtävää, kuviteellisen Ronald Reaganin äänirooli Samuli Valkaman Hulluna Saraan -komediassa ja Hans Pekkin rooli Jokisen Puhdistuksessa. Vuosi 2013 tuo tullessaan Ijäksen filmin, Taru Mäkelän Mielettömän elokuun ja latvialais-suomalaisen yhteistuotantoelokuvan Santa.

Hyvin ahkerasti koko 2000-luvun ajan työskennellyt Björkman näytteli tänä vuonna pääroolin Rax Rinnekankaan pienen yleisön elokuvassa Veden peili ja yhtä vanhemmista Maarit Lallin nuorisofilmissä Kohta 18. Ensi vuonna hänet nähdään myös Aleksi Mäkelän Kaapparissa.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).