Risto-elokuvan sarjaversio esitetään syyskuussa

Tuomas Summasen ohjaama ja Mikko Reitalan käsikirjoittama Risto-elokuva nähdään alkuperäisessä laajuudessaan syksyllä YLE TV1:llä. Kolmiosainen minisarja leikattiin teatterilevitystä varten puolitoistatuntiseksi elokuvaksi, mutta yleisömenestys jäi hyvin heikoksi.
Noin 500 000 eurolla tuotetun Riston pääosassa nähdään Risto Kaskilahti, seuranaan Krista Kosonen, Jarkko Niemi, Aku Hirviniemi, Mika Nuojua, Elena Leeve ja Jaakko Saariluoma. Pienemmissä tehtävissä vilahtavat mm. Ville Myllyrinne, Riku Nieminen, Kari Ketonen, Elina Knihtilä, Petteri Summanen, Jussi Vatanen, Joanna Haartti, Stan Saanila ja Christian Sandström.
Riston ensimmäinen osa esitetään 23. syyskuuta, toinen 30. syyskuuta ja kolmas osa 7. lokakuuta.