Jyri Kähösen esikoiselokuva poikkeuksellinen kotimainen – traileri julkaistiin

Valkokankaalla on vuosien saatossa nähty lukuisia elokuvia, joissa nuoret rakastavaiset eksyvät rikosten ja murhien pariin, mutta ei niinkään usein kotimaisessa elokuvahistoriassa. Jyri Kähösen ohjaama ja Tuomas Parviaisen käsikirjoittama Ja saapuu oikea yö, molempien debyytti pitkän elokuvan tekijänä, on yksi harvoista poikkeuksista. Heinäkuun 13. päivänä ensi-iltansa saavassa elokuvassa Jemina Sillanpään ja Jarkko Niemen näyttelemät rakastavaiset päättävät murhata tytön isän (Martti Suosalo).

2000-luvun muita kotimaisia nuorisorikolliselokuvia ovat mm. Aleksi Mäkelän Pahat pojat (2003) ja Pekka Lehdon Game Over (2005).


Katso traileri YouTubesta

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).