Iron Sky:lle saksalainen naistähti

Star Wreck -elokuvan ohjanneen Timo Vuorensolan uuden filmin naispääosaan on valittu saksalainen Julia Dietze. Iron Sky -nimeä kantava filmi ei tule olemaan Dietzen ensimmäinen, sillä hänet on nähty useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa kuten Love in Thoughts ja Til Schweigerin ohjaamassa 1½ Knights -komediassa. "Julia on täydellinen vastakohta elokuvan testosteronin, natsien ja jättimäisten avaruustaistelujen täyteiselle kuvastolle", ohjaaja Vuorensola kertoo yhtiön tiedotteessa.

Iron Sky -scifi-komediassa Dietze näyttelee kuussa asuvaa natsiupseeria, joka lähetetään suorittamaan tiedustelutehtävää maahan vuonna 2018. Pian kuunatsien avaruusalukset täyttävät taivaan ja kolmas maailmanpalo on alkamassa.

Suomalais-saksalaisen tuotannon budjetti on muhkeat viisi miljoonaa dollaria. Filmin käsikirjoituksen laatii Johanna Sinisalo ja sen tuottavat Petri Jokiranta, Tero Kaukomaa ja Samuli Torssonen.

 

 

 

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).