Kielletty hedelmä katsotuin kotimainen

Tummien perhosten koti- ja Tyttö sinä olet tähti -menestyselokuvat ohjannut Dome Karukoski toi perjantaina 13. päivänä teattereihin uutuuselokuvansa Kielletty hedelmä. Uskontoa, nuoruutta ja kokeilunhalua käsittelevää filmiä tähdittävät Amanda Pilke, Marjut Maristo, Joel Mäkinen ja Malla Malmivaara. Filmi keräsi avausviikonloppunaan 48 kopiolla 17 978 katsojaa ollen viikonlopun eniten katsojia kerännyt kotimainen. Aleksi Mäkelän menestysfilmi Rööperi keräsi kuudentena viikonloppunaan 10 003 katsojaa, joka nostaa kokonaiskatsojamäärän 208 970:n.

Kymmenen katsotuimman joukkoon ei mahtunut muita kotimaisia. Teattereissa pyörivät yhä animaatiofilmi Niko - Lentäjän poika, Lenka Hellstedtin Maata meren alla, J-P Siilin Blackout, Heikki Kujanpään Putoavia enkeleitä ja Jukka-Pekka Valkeapään palkittu esikoiselokuva Muukalainen. Seuraava kotimainen ensi-ilta on Markku Pölösen Ralliraita-komedia, joka saapuu teattereihin 27. helmikuuta. 

Lähde: Filmikamari

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).