Johanna Vuoksenmaan uuden elokuvan kuvaukset käynnistyvät keväällä
Nousukausi-menestyselokuvan ohjannut Johanna Vuoksenmaa aloittaa uuden 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvansa kuvaukset toukokuussa. Vuoksenmaan itsensä käsikirjoittama komedia sai Suomen elokuvasäätiöltä 560 000 euron tuotantotuen. Elokuvan koko budjetti on suuruudeltaan 1,2 miljoonaa euroa.
Vuoksenmaan kanssa Klikkaa mua -televisiosarjan tehnyt Riina Hyytiä ja Dionysos Films tuottavat Vuoksenmaan uuden elokuvan, joka saanee ensi-iltansa alkuvuodesta 2013.
46-vuotias Vuoksenmaa on tähän mennessä ohjannut kolme pitkää elokuvaa. Esikoisohjaus Nousukausi (2003) pyöri lähes 165 000 katsojalle, mutta sitä seuranneet lastenfilmi Onni von Sopanen (2006) ja romanttinen Toinen jalka haudasta (2009) saivat yhteensäkin vain alle 35 000 katsojaa. Nousukauden ohjaamisesta Vuoksenmaa oli Jussi-ehdokkaana.