DocPointin Apollo-palkinto Ilkka Vehkalahdelle

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalien Apollo-palkinto myönnetään tänä vuonna Ilkka Vehkalahdelle, joka on vuodesta 1998 lähtien toiminut Yleisradion Dokumenttiprojektin tuottajana. Apollo-palkinto myönnetään suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle, ja aikaisempiin palkittuihin lukeutuu mm. Jörn Donner.

1980-luvulta lähtien satojen elokuvaprojektien parissa työskennellyt Vehkalahti saa palkintonsa sekä Dokumenttiprojektin parissa tekemästään työstään että taistelusta kotimaisen dokumenttielokuvan rahoituksen ja näkyvyyden puolesta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).