Klaus Häröltä tulossa elokuva Abraham Stilleristä

1900-luvun suomalaisten tarinoiden kertomiseen keskittynyt Klaus Härö ohjannee seuraavana työnään Ei koskaan yksin – Nie allein! -nimisen tositarinaan perustuvan kertomuksen jatkosodan aikaisesta Helsingistä ja erään miehen pyrkimyksestä pelastaa Suomeen saapuneet juutalaispakolaiset. Nordisk Film & TV Fundin mukaan Härön elokuva perustuu Abraham Stillerin (1885–1972) tekoihin. Sittemmin unholaan vaipuneen Stillerin veli oli Greta Garbosta tähden tehnyt elokuvaohjaaja Mauritz Stiller ja hänen lapsenlapsensa on toimittaja Ruben Stiller.

Härön itsensä käsikirjoittaman elokuvan tuotannosta vastaa Ilkka Matila MRP Productionsilta, joka tuotti myös Härön Äideistä parhain -menestyselokuvan. Ei koskaan yksin -filmin peräti neljän miljoonan euron budjetista oli Baltic Event -elokuvatapahtuman internet-sivuston mukaan kasassa 1,6 miljoonaa euroa.

Postia pappi Jaakobille -elokuvan ohjauksesta Jussilla palkitun Härön neljä elokuvaa ovat saaneet Euroopasta yhteensä lähes 695 000 katsojaa. Hänellä on suunnitteilla myös Toivon talo -niminen tarina jatkosodan asemasotavaiheesta. Kinotar-yhtiön tuotannon on arvioitu valmistuvan vuonna 2014.

Lähde: SES, Nordisk Film & TV Fund, Baltic Event | Kuva: MRP Nordisk

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).