Matti Yrjänä Joensuu kuoli

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu kuoli sunnuntaina sairauskohtaukseen 63-vuotiaana. Viimeisimmän Harjunpää-teoksensa, Rautahuoneen, Joensuu sai valmiiksi aiemmin tänä vuonna.

Joensuun Harjunpää-teokset päätyivät television kuvaruutuihin 1980-luvulla Åke Lindmanin ohjaamina ja Johan Simbergin näytellessä pääroolia. Lindman ohjasi myös Harjunpää ja kiusantekijät -filmatisoinnin, joka sai ensi-iltansa elokuvateattereissa vuonna 1993. Kiusantekijöiden tapaan Lindmanin Harjunpää ja heimolaiset -televisiosarjassa (1995) Harjunpään roolin näytteli Kari Heiskanen. Markku Maalismaa puolestaan teki Harjunpään roolin Juha Lehtolan vuonna 2007 ohjaamassa Rakkauden nälkä -televisiosarjassa, joka oli sovitus Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä -romaanista.

Vuonna 2010 elokuvateattereihin saapui Olli Saarelann ohjaama ja Peter Franzénin tähdittämä Harjunpää ja pahan pappi, jonka oli tarkoitus saada jatkoa Rautahuone-filmatisoinnin muodossa, mutta heikko yleisömenestys perui suunnitelmat. Roolistaan Franzén oli Jussi-ehdokkaana.

Lähde: YLE Uutiset | Kuva: Nordisk Film

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).