Pussikaljaelokuvalle 15 000 katsojan startti, Smurffit veti eniten väkeä teattereihin

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaaniin perustuva Pussikaljaelokuva osoitti suomalaisen elokuvayleisön yhä kiinnostuvan kotimaisistakin komedioista, kun filmi avausviikonloppunaan sai 15 005 katsojaa. Ville Jankerin esikoisohjauksen esityskopiomäärä on tasan 70, ja niinpä se nähtiinkin tuoreeltaan myös pienemmillä maaseutupaikkakunnilla.
Viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa oli kuitenkin koko perheelle suunnattu live action- ja animaatioelokuvan yhdistelmä Smurffit. 92 esityskopiosta 3D-versioita oli 76 prosenttia ja viikonlopun kaikista katsojista 86 prosenttia valitsi 3D-näytöksen 2D:n sijaan. Raja Gosnellin (Hamekyttä, Scooby-Doo, Beverly Hillsin hienostohauvat) ohjaama filmi sai 22 160 katsojaa.
Pussikaljaromaanin ja Smurffien ohella ensi-iltaan tuli kolme pienempää filmiä. Tom Tykwerin (Juokse, Lola, juokse) ohjaama Kolme löysi 198 katsojaa kolmella esityskopiolla, kehuttu Win Win -komedia 697 katsojaa neljällä esityskopiolla ja Jacques Tatin alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuva animaatio Illusionisti 531 katsojaa neljällä esityskopiolla.
Viikonlopun kymmenen katsotuinta
| Elokuva | Ohjaus | Katsojia viikonloppuna |
Katsojia yhteensä |
|
| 1. | Smurffit (3D) | Raja Gosnell | 22 160 | ensi-ilta |
| 2. | Pussikaljaelokuva | Ville Jankeri | 15 005 | ensi-ilta |
| 3. | Autot 2 (3D) | John Lasseter, Brad Lewis |
14 286 | 202 951 |
| 4. | Midnight in Paris | Woody Allen | 6 106 | 21 116 |
| 5. | Kaameat pomot | Seth Gordon | 4 244 | 24 219 |
| 6. | Apinoiden planeettan synty | Rupert Wyatt | 3 825 | 53 850 |
| 7. | Vares – Sukkanauhakäärme |
Lauri Törhönen | 3 407 | 75 971 |
| 8. | The Tree of Life | Terrence Malick | 2 739 | 6 942 |
| 9. | Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2 (3D) | David Yates | 2 548 | 379 989 |
| 10. | Conan the Barbarian (3D) | Marcus Nispel | 2 548 | 9 637 |
| ... | ||||
| 13. | Iris | Ulrika Bengts | 1 197 | 7 769 |
| 20. | Roskisprinssi | Raimo O Niemi | 454 | 27 076 |
Lähde: Suomen elokuvasäätiö | Kuva: Kinotar Oy