Mannerheim-elokuvan ohjaajaksi Dome Karukoski

Suomen Kuvalehden uutisen mukaan tuottaja Markus Selin on valinnut Mannerheim-elokuvan uudeksi ohjaajaksi Dome Karukosken. Renny Harlinin jätettyä projektin keväällä on Selin löytänyt uuden tekijän hänen tuottamansa Tummien perhosten kodin ohjanneesta Karukoskesta, joka ohjasi myös Suomen viime vuoden katsotuimman elokuvan, Napapiirin sankarit.

Selin on Suomen Kuvalehdelle antamansa kommentin perusteella ilmeisen tyytyväinen uuteen ohjaajaansa ja tyytymätön projektin jättäneeseen Harliniin: ”Dome pystyy tekemään elokuvallisemman elokuvan: vähemmän rähinää, enemmän oikeita asioita”. Karukoski on ollut projektissa mukana jo maaliskuusta alkaen, eli ennen Harlinin ilmoitusta projektin jättämisestä. Lisäksi uusi ohjaaja on muokannut käsikirjoitusta hänelle sopivammaksi yhdessä Mika Karttusen kanssa.

Mannerheim-elokuvan rahoitus ei kuitenkaan vieläkään ole kunnossa, mutta mikäli asiat menevät toivottuun suuntaan, voidaan kuvaukset aloittaa tämän vuoden aikana. Mikko Nousiainen jatkaa edelleen elokuvan pääroolissa.

Karukoskesta lyhyesti

Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut, suomalaisen äidin ja amerikkalaisen näyttelijän George Dickersonin (Väkivallan vihollinen 4, Blue Velvet) poika, joka tunnetaan sekä mainos-, televisio- että elokuvaohjaajana. Tähän mennessä Karukoski on ohjannut neljä elokuvaa, jotka kaikki löysivät laajan yleisön: Tyttö sinä olet tähti (2005), Tummien perhosten koti (2008), Kielletty hedelmä (2009) ja Napapiirin sankarit (2010). Ohjaus-Jussin hän on voittanut elokuvista Tummien perhosten koti ja Napapiirin sankarit sekä ollut ehdolla kahdesta muusta filmistään.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).