Transformers 3 myös Suomen katsotuin

Pohjois-Amerikassa katsojatilastojen kärkeen noussut Transformers 3: Kuun pimeä puoli ylsi katsotuimmaksi myös Suomessa. Michael Bayn ohjaama ja Steven Spielbergin tuottama 3D-rymistely löysi viikonloppuna reilut 18 000 katsojaa, mutta keskiviikkoon ajoittuneen ensi-illan ansiosta oli ensimmäisen viikonlopun jälkeen kokonaiskatsojamäärä jo lähes 33 000. Esityskopioita laskettiin liikkeelle 104 kappaleen verran.
Kaksi edellistä Transformers-elokuvaa eivät olleet erityisen suuria hittejä Suomessa, molempien saatua vain noin 75 000 katsojaa.
Viikonloppuna sai ensi-iltansa myös saksalainen 3D-animaatio Savannijengi ja ranskalainen komedia Potiche – aivovaimo. Savannijengi lähti liikkeelle 61 esityskopiolla, mutta yleisöä kertyi vain 2 260 katsojan edestä. Catherine Deneuven tähdittämä Potiche puolestaan starttasi 12 kankaalla 531 katsojalle.
Viikonlopun 10 katsotuinta
| Elokuva | Ohjaus | Katsojia viikonloppuna |
Katsojia yhteensä |
Levittäjä | |
| 1. | Transformers 3: Kuun pimeä puoli (3D) | Michael Bay | 18 022 | 32 783 | Finnkino |
| 2. | Bad Teacher | Jake Kasdan | 6 349 | 18 689 | Disney |
| 3. | Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (3D) | Rob Marshall | 4 262 | 315 118 | Disney |
| 4. | Kung Fu Panda 2 (3D) | Jennifer Yuh | 4 209 | 87 244 | Finnkino |
| 5. | Kauhea kankkunen 2 | Todd Phillips | 3 178 | 119 100 | FS Film |
| 6. | Savannijengi (3D) | Reinhard Klooss Holger Tappe |
2 260 | Ensi-ilta | FS Film |
| 7. | X-Men: First Class | Matthew Vaughn | 925 | 28 605 | FS Film |
| 8. | Rio (3D) | Carlos Saldanha | 748 | 141 933 | FS Film |
| 9. | Melancholia | Lars von Trier | 549 | 11 157 | Nordisk |
| 10. | Potiche – aivovaimo |
Francois Ozon | 531 | Ensi-ilta | Scanbox |
Lähde: Suomen Elokuvasäätiö | Kuva: Image.net