Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit pysytteli toisenakin viikonloppunaan maan katsotuimpana elokuvana, jättäen jälleen taakseen Universalin levittämän Itse ilkimys -animaation. Jussi Vatasen, Jasper Pääkkösen ja kumppaneiden tähdittämä komedia sai nyt 42 841 katsojaa eli vain 168 katsojaa vähemmän kuin avausviikonloppunaan. Kaikkiaan elokuvan on nähnyt kymmenessä päivässä jo lähes 125 000 katsojaa, joka tekee siitä Karukosken neljästä ohjaustyöstä katsotuimman. Aikaisemmat filmit – Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti ja Kielletty hedelmä – saivat yhteensä noin 360 000 katsojaa elokuvateattereissa.

Suomalaisen elokuvan hyvää menestystä edustaa myös Arto Halosen draamakomedia Prinsessa, joka ylsi kolmanneksi katsotuimmaksi ja kärsi vain kahdeksan prosentin pudotuksesta edellisviikonloppuun nähden. Dokumentaristina menestyneen ja nyt näytelmäelokuvan parissa debytoineen Halosen filmillä on kasassa jo 218 216 katsojaa eli se on ylittänyt Kari Väänäsen ohjaaman Havukka-ahon ajattelijan tuloksen. Veikko Huovisen romaaniin perustuva Havukka-ahon ajattelija tuli rajoitetulla kopiomäärällä teattereihin jo joulukuussa 2009, mutta vasta tammikuussa lähti laajempaan levitykseen ja sai tämän vuoden aikana reilut 214 000 katsojaa.

Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla II sai viikonloppuna yhdeksänneksi suurimman yleisön; 2 173 katsojaa nostaa kokonaispotin 57 189 katsojaan. Kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukossa on kotimaisista myös Mika Kaurismäen Vesku (yhteensä 32 617 katsojaa), Maria Lindbergin 3D-animaatio Muumi ja punainen pyrstötähti (yht. 31 733 katsojaa) ja jo DVD:lläkin julkaistu Miesten vuoro (yht. 43 791 katsojaa).

Perjantaina ensi-iltaan tulleet David Fincherin The Social Network ja Paranormal Activity 2Tod Williamsin ohjaama jatko-osa viime vuoden kauhuhitillle – menivät yleisöön huomattavasti heikommin kuin kotimaiset hittielokuvat. Fincherin elokuva Facebookin perustamisesta veti teattereihin 10 506 katsojaa, Paranormal Activity 2:n kävi katsomassa 4 757 ihmistä.

VIIKONLOPUN TOP 10 (22. – 24.10.2010)

ELOKUVA
OHJAUS
KATSOJIA
(VIIKONLOPPU)
KATSOJIA
(YHTEENSÄ)
1. Napapiirin sankarit Dome Karukoski 42 841 124 972
2. Itse ilkimys (3D) Coffin & Renaud 21 827 65 181
3. Prinsessa Arto Halonen 11013 218216
4. The Social Network David Fincher 10 506 10 506
5. Eat Pray Love Ryan Murphy 5 974 35 467
6. Paranormal Activity 2 Tod Williams 4 757 4757
7. Toy Story 3 (3D) Lee Unkrich 3 872 201 938
8. Wall Street: Money Never Sleeps Oliver Stone 2466 46382
9. Täällä Pohjantähden alla II Timo Koivusalo 2 173 57 189
10. The American Anton Corbijn 1 558 9 669

Lähde: SES | Kuva: Helsinki-Filmi

Ensi-illat

Perjantai 17.9.

A A

A A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A A A A

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat