Uutta ja vanhaa kotimaista Nurmeksen elokuvajuhlilla

Näyttelijä-ohjaaja Kai Lehtinen ei ole ainoastaan tämän vuoden toiseksi katsotuimman kotimaisen elokuvan tähti, vaan myös Nurmeksen ensimmäisten elokuvajuhlien taiteellinen johtaja. Suomalaisen elokuvafestivaalitarjonnan tuorein edustaja keskittyy nimenomaan kotimaiseen elokuvaan, sillä ohjelmisto koostuu Aleksandr Rogozhkinin Käkeä (2002) lukuun ottamatta vanhoista ja uusista kotimaisista elokuvista. Elokuvajuhlien vanhinta tarjontaa edustaa Kurt Jägerin vuonna 1935 ohjaama puolituntinen Metsästystä Raja-Karjalassa -dokumentti ja tuoreinta Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla II, josta järjestetään ennakkonäytöksiä ennen varsinaista, 24. syyskuuta alkavaa teatterikierrosta.

Jägerin dokumentin lisäksi lyhytelokuvaa Nurmeksessa edustaa mm. Miia Tervon Tampereen elokuvajuhlilla palkittu Lumikko (2009). Vanhan kotimaisen elokuvan ystäville tarjolla on myös Tapio Piiraisen ohjaama ja Lehtisen tähdittämä Siivoton juttu -komedia ja Veikko Kerttulan klassikkofilmatisointi Heikki Turusen Simpauttajasta.

Erityisen hyvin Nurmeksen elokuvajuhlilla esillä on uusi kotimainen näytelmäelokuva. Pohjantähden päätösosan ja lyhytelokuvien lisäksi ohjelmistoon kuuluvat Mari Rantasilan Risto Räppääjä -filmit, Saara Saarelan Väärät juuret, Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro, Pekka Karjalaisen Vähän kunnioitusta sekä Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin Sukunsa viimeinen.

Elokuvajuhlien kotisivut

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).