Kotimaisesta Prinsessa-elokuvasta traileri

Dokumenttiohjaaja Arto Halosen ensimmäisestä vierailusta fiktiivisen näytelmäelokuvan parissa on nyt tarjolla esimakua, kun 10. syyskuuta ensi-iltaan tulevasta Prinsessa-draamakomediasta on julkaistu traileri. Katja Kukkolan, Samuli Edelmannin, Krista Kososen, Peter Franzénin, Pirkka-Pekka Peteliuksen, Antti Litjan ja Tapio Liinojan lisäksi elokuvassa nähdään mm. laulajana paremmin tunnettu Paula Vesala ensimmäisessä elokuvaroolissaan.
Tositarinan pohjalta rakennettu tarina kertoo Tuusulan Kellokosken mielisairaalassa yli 50 vuotta elämästään viettäneestä Anna Lappalaisesta (1896-1988), Prinsessasta, joka oli ihmisenä ja ilmiönä ainutlaatuinen tapaus. Vuosien saatossa valovoimainen ja rakastettava persoona sai osakseen arvostusta ja kunnioitusta niin potilastovereilta, hoitohenkilökunnalta kuin koko ympäröivältä kyläyhteisöltäkin.
Noin 1,5 miljoonaa euroa maksaneen elokuvan käsikirjoitus on Halosen, Pirjo Toikan ja Paavo Westerbergin (Paha maa, Valkoinen kaupunki) käsialaa. Halosen lisäksi elokuvan on tuottanut Alf Hemming, jonka aikaisempaa tuotantoa on mm. Åke Lindmanin Tali-Ihantala 1944.