Antti J. Jokisen Mannerheim-elokuvalle on jo haettu tuotantotukea

mannerheim33pietinen
Mannerheim vuonna 1933 vapaussodan aikaisessa asussaan, Aarne Pietisen valokuvaamana. Kuva: Museovirasto

Tammikuussa ensi-iltansa saaneen Kalevala: Kullervon tarinan ohjaaja Antti J. Jokinen valmistelee näytelmäelokuvaa Suomen marsalkasta, presidentti C. G. E. MannerheimistaSotamarsalkka Mannerheim -niminen hanke on jo edennyt niin pitkälle, että sille on anottu Elokuvasäätiöstä tuotantotukea. Tukea tai sitoumuskirjettä ei ainakaan toistaiseksi ole myönnetty.

Elokuvan nimen perusteella sen tapahtumat sijoittuvat vuoden 1933 jälkeiseen aikaan, sillä Mannerheim sai sotamarsalkan arvon vasta 19.5.1933, kun vapaussodan päättymisestä tuli kuluneeksi 15 vuotta.

Jokisen Finland Storm Oy:n hanke tuli julki jo viime syksynä, kun Mikkelin kaupunki teki erikoisen päätöksen antaa yhtiölle 10 000 euroa kaupungin ja tuotannon välisen yhteistyömahdollisuuksien kartoittamiseen.

Jokinen on aiemmin kuvannut elokuviaan joko osittain tai kokonaan ulkomailla. Esimerkiksi Lapin sodan aikaan sijoittuvaa, Solar Filmsin tuottamaa Kätilöä (2015) ei kuvattu päivääkään Suomen kamaralla, vaan kuvaukset olivat Liettuassa ja Norjassa.

Kalevala-filmatisointi on kallis floppi

Lähes kaksi- ja puolituntinen, alle 16-vuotiailta kielletty Kalevala: Kullervon tarina on Finland Stormin ja Reel Media Oy:n yhteistuotantoa. Sen teatterilevitys on ollut pahemman luokan pettymys: 4,85 miljoonan euron budjetilla tuotettu elokuva on saanut vain 105 000 katsojaa.

Kalevala-elokuvaan ei anottu Business Finlandin tuotantokannustinrahaa. Elokuvasäätiön 1 022 700 euron tuotantotuen jälkeen suurimman julkisen tuen se sai Liettuan tuotantokannustinjärjestelmästä, peräti 744 850 euroa, sekä Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahastolta, jonka tuki oli noin 220 000 euroa (2,6 miljoonan NOK).

Solar Films tunnetusti yritti tuottaa elokuvan Mannerheimista Renny Harlinin ohjaamana, mutta kun rahoitus kaatui viime hetkellä ennen kuvauksia, jäi Harlin lopulta pois ja hänen tilalleen tuli Dome Karukoski. Rahoitusta ei kuitenkaan koskaan saatu kasaan.

Virallisesti ja kirjanpidollisesti elokuvan olisi tuottanut erillinen yhtiö Liberty Production Oy, ei Solar Films. Heikki Vihisen käsikirjoitus kuulemma kattoi Mannerheimin koko 83-vuotisen elämän vaiheet.

Solar Films luopui myös toisesta suurtuotannosta, Klaus Härön ohjaamasta elokuvasta, joka olisi kertonut Hessenin prinssi Friedrich Karlin valinnasta Suomen kuninkaaksi. Niin Mannerheim- kuin Suomen kuningas -elokuvissa ulkomaisen rahoituksen tarve oli suuri.

C. G. E. Mannerheim oli sotamarsalkan arvonimen saadessaan 65-vuotias. Harlinin aikanaan Mannerheim-elokuvansa nimirooliin valitsema Mikko Nousiainen on nyt 50-vuotias ja Jokisen Kalevala: Kullervon tarinan toinen päänäyttelijä Eero Aho 58-vuotias.

Mannerheimista on tehty aiemmin vain yksi valkokangaselokuva, Ilmari Turjan näytelmään pohjautuva Päämaja (1970), jonka Matti Kassila ohjasi. Paljolti Mikkelissä kuvatussa elokuvassa Mannerheimin roolia näytteli 72-vuotias Joel Rinne

mannerheimsonjahenie33
Mannerheim kukittaa Sonja Henien, norjalaisen taitoluistelija ja myöhemmän Hollywood-tähdenlennon, Helsingin Pallokentällä järjestetyssä SPR:n hyväntekeväisyystapahtumassa. Kuva: Museovirasto

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).